Avainsanaan kuuluu 61 blogia.
Kuvantekijän inspiraatioblogi. Kollaaseja, kuvituksia, ATC-kortteja, kokeiluja monella saralla, käsitöitäkin...
Suomalaista puutaidetta ja puutaiteilijoita. Myös arkkitehtuuria ja puutaiteen eri muotoja käsittelyssä.
pirullista piittinikkiä
Sara Karlsson kirjoittaa tyylistä, kauneudesta ja hyvästä elämästä.
Taideblogi. Taiteilija kertoo työskentelystään ja teoksistaan.
Harrastelijataiteilijan päiväkirja. Mukana myös runoja, ajatuksia, perhettä, harrastuksia.. Kaikkea maan ja avaruuden väliltä..
Pirkanmaalaisen kuvaiteilijan taidegrafiikkaa, maalauksia ja piirrustuksia. Uusia teoksia sekä kuvia vuosien varrelta.
Anttolan Hovin kartanolle rakentuu jälleen korkeatasoinen nykytaiteen kesänäyttely. Kesän 2008 näyttely on saanut nimekseen 'Kuudes kattaus' ja sen taiteilijoina nähdään Eija-Liisa Ahtila, Kaarina Kaikkonen, Villu Jaanisoo, Nina Roos, Jari Silomäki sekä tietenkin näyttelyn kuraattori Kari Cavén. Tämä blogi kertoo näyttelyn rakentamisen viime hetken vaiheista. Tervetuloa tutustumaan!
Tapaus Neitsythuorakirkko ja muita katoamistapauksia. Jäljettömiin kadonnutta kappelia ympäröivällä autiolla hautausmaalla on ollut monta paremmintietäjää, joihin pätee: mitä vähemmän tietoa, sitä tarkemmat tulokset. Blogin kirjoittajana Ulla Karttunen, tarkasteltavana ennen kaikkea viimeisin kirja ja tapaus Juulia Jyränki ja Harri Kalha. Muitakin kuulumisia kirkkomaan rauhasta.
Taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvan puolesta toimivan työryhmän blogi
Teatteritaiteilijan vuosi rokkibeibenä. Blogi seuraa muutosprosessia kohti lapsuusajan rokkiunelmaa kehonmuokkauksen monien muotojen kautta: Laihduttaen, kuntoillen, kauneusoperaatioiden ja korsettien kautta, sekä meikkaus- ja pukeutumistapoja tutkien. Onnistuuko prosessi ja mikä on lapsellisten unelmien hinta?
Drawings, paintings, inspiration and notes from my sketchbook. Piirustuksia, maalauksia ja ideoita luonnosvihkostani.
Kuvataideblogi Taideteollisen korkeakoulun opiskelijalta. Hyvin vähän tekstiä, hyvin paljon kuvia.
Mietteitä, filosofiaa ja taidetta tuoreeltaan tuppukylästä tuppukyläläisittäin. Eli animistin ajatuksia. So --> puhelimellasi on sielu. (tätä ette minusta tienneetkään)
Sain lopullisesti tarpeekseni Suomen surkeasta vaatetarjonnasta: pelkkää "ketjupaskaa" ja mustia goottivaatteita. Goottivaatteet on minusta ihania, mutta musta väri ei. Itse haluaisin pukeutua pääasiassa ruskeaan ja vihreään. Ja jos olet riippuvainen "ketjupaskasta", näitä värejä ei ole, koska ne eivät ole muotia. Olen siis siirtynyt tilaamaan ulkomailta. Tässä blogissa haluan jakaa löytöni ja auttaa muita persoonallisia ihmisiä löytämään unelmiensa vaatteita.
Uteliaana katselen elämänmenoa ja pieniä ihmeitä. Elämä on.. I observe life with curiosity. Life is..
Taidetta, kaljaa
Left the U.S.A. a few years ago. Living in Jyväskylä, Finland. I work. I paint. I write. I post my art sometimes, but more often my posts are about observations I have made concerning Jyväskylä as well as the rest of Finland.
Kaikkea mahdollista digitaalisen kuvataiteen ja kuvakäsittelyn ympäriltä.