Hopeakehrääjä
Kuvataidekasvatusta opiskelevan nuoren naisen piiroksia, maalauksia, taideprojekteja, käsitöitä ja kirjoituksia.
Avainsanaan kuuluu 25 blogia.
Kuvataidekasvatusta opiskelevan nuoren naisen piiroksia, maalauksia, taideprojekteja, käsitöitä ja kirjoituksia.
21-vuotias opiskelijatyttö. Itse tehtyjä ja suunniteltuja asioita. Neulomista, virkkausta ja muuta näpräämistä. Kirpputoreja ja oman tyylin kehittylyä. Valokuvausta ja arjen pätkiä.
Kuvataiteilija Ismo Jokiahon blogi.
Kuvataideopettajan yritys nähdä hilpeyttä, luovuutta ja jopa kauneutta arjen kaaoksessa. Satunnaisesti kolmen tyttären seikkailujen kirjaamista. Lähes neljän Pariisi-vuoden jälkeen perhe muutti huhtikuussa 2008 Pekingiin.
Kertova elementti. Päiväkirjaa vähän kaikesta.
Painoton kellari, jossa hienostunut älyllisyys ja bakkanaalinen ilveily vetävät köyttä. Paikka jossa ei voi tehdä mitään väärin. Kulkukoiran ummehtunut ilma, joka tuoksuu halvalta kuohuviiniltä, on täynnä Zaumia, mielentakaista kieltä.
Kuvataideluokan kuulumisia
sitisamaanin sielunmaisemia, koillismaalaista kuvakonsoilua, pirullista piittinikkiä
Live Herring -työryhmän tavoitteena on tuoda nettitaidetta näkyvämmin esiin ja ohjata yleisöä sen pariin. Live Herring tuottaa ja organisoi yksittäisiä työpajoja ja näyttelyitä (etenkin screening-muotoisia), kehittää uusia tapoja verkkotaiteen esille tuomiseksi ja etsii uusia kanavia verkkotaiteen esityspaikaksi.
maija. kakskytä vee ja vähän päälle. hilpeä veijari, taidekasvatuksen opiskelija, ketjupolttaja, intiaanipäällikkö, suhteellisuudentajuton, rikas, rakas, köyhä, varas.
Monipuolista visuaalisen alan toimintaa tilauksesta ja omaksi iloksi.
Kuvataidetta kuvataidekasvattajan toimesta.
Joona Ruusuvuoren runoutta. Myös pääsy runokuva -produktioihin, jotka ovat elävää kuvaa, lausuttua runoa ja musiikkia yhdisteleviä esityksiä.
Kuvataideblogi Taideteollisen korkeakoulun opiskelijalta. Hyvin vähän tekstiä, hyvin paljon kuvia.
Kesänäyttely vanhoissa aitoissa Sammatin suvessa.
Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen ainejärjestön Kooman oma blogi, joka keskityy lähinnä Kooman asioista tiedottamiseen.
Juttua taidekirjojen ystäville ja keräilijöille. Jokaisella kirjalla on oma tarinansa.
Ollipekka Kangas on kuvataideopettaja Turun yliopiston opettajankoulutuslaitokselta jo vuodesta 1996. Tähän blogiin kerään kurssi- ja taidelinkkejäni ja digitaalisia muistiinpanojani. Päätyöni opetusblogien linkit löytyvät tästä sivupalkista. Tästä blogista löydät myös linkit ja kuvat jotka liittyvät kuvataiteilijan työhöni.