Camp Motherhood
Tarinaa äitiydestä ilman ruusunpunaisia harhakuvia. Miltä tuntuu, kun se muutamaan prosenttiin iskevä synnytyksen jälkeinen masennus osuu kohdalle.
Avainsanaan kuuluu 13 blogia.
Tarinaa äitiydestä ilman ruusunpunaisia harhakuvia. Miltä tuntuu, kun se muutamaan prosenttiin iskevä synnytyksen jälkeinen masennus osuu kohdalle.
Helsinkiläinen valokuvaajaäiti kuvaa elämäänsä. Kasvamista yhdessä vauvan kanssa, arjen estetiikkaa, sisustusta, muotia ja matkailua omalla tyylillä.
Perinteisiä, kristillisiä arvoja kannattava ja kantaa ottava blogi. Tavoitteena seisoa muurin aukossa ja herätellä Suomen kansaa!
Loruäidin lurinoita elämästä kahden ipanan kera.
Isäblogi - kertomuksia pienen tytön isän arjesta, pikku prinsessan kehittymisestä ja perheen kasvamisesta&kehittymisestä. Isän kertomuksia vauvan odotuksesta ja vauvaperheen arjesta.
Erään äidin päiväkirjaraportointia: tenavaelämää, neuleita ja muita käsitöitä, kortteja ja helmeilyä, kaikenlaista hörhöilyä. Langanostopakkomielteitä ja kankaidenhankkimishysteriaa. Uusimpana pakkomielteistä väriterapiaa lankoja värjäämällä.
Joulublogi jossa odottelemme joulua itse tehden ja ideoiden.
Nuori nainen kirjoittaa äitiydestä, arjestaan kotiäitinä ja ennen kaikkea ihanasta 10/10 syntyneestä tyttärestään. Blogissa käsitellään arkisia aiheita, lastenvaatteita ja mitä tahansa mieleen juolahtaa.
Vauvajuttuja, muotia ja sisustusta (lapsen ja kolmen elukan asettamien rajojen puitteissa) sekä kulttuuria ja jotain muuta pinkkiä ja tyttömäistä. Vain taivas rajana. ;)
Kahden siskon pohdintoja vauva- ja taaperoajan arjesta.
Taiteilijaperheen arkielämää. Äiti kirjoittaa ja ihmettelee. Pikku Harakanpoika (s. 11/08) kasvaa ja kehittyy universumimme keskipisteenä. Tapetilla tällä hetkellä päivähoidon aloittaminen, tahto ja uhma, legot ja luvattomat vierailut karkkipussilla. Tarkastellaan maailmanmenoa pikkuisen suunnalta, ja vähän sivusta kaikesta. Kuvataiteilija-isä ja ohjaaja-äiti kamppailevat aikataulujen ja perhekeskeisyyden välissä. Tyyli kiinnostaa, kuten myös taide, kierrätys ja kestävä elämäntapa. Lapsiperheiden tavat ja edesottamukset, kaikki ajankohtainen ja mielenkiintoinen pyritään kirjaamaan ylös.
Minä olen Veeti, sydäntenvalloittaja ja varsinainen vauhtimies. Niin olen kuullut sanottavan. Synnyin marraskuussa 2005 ja nyt olen jo iso poika. Tervetuloa lukemaan minun elämäni suuren suuria pieniä asioita.