Doing it with love
Nuori äiti kirjoittelee elämästään, ajatuksistaan ja perheensä arjesta. Lahkeissa pyörii pieni poika ja vähän isompi mies
Avainsanaan kuuluu 54 blogia.
Nuori äiti kirjoittelee elämästään, ajatuksistaan ja perheensä arjesta. Lahkeissa pyörii pieni poika ja vähän isompi mies
Autolla ajamiseenkin tarvitaan kortti - lapsia saa tehdä kuka vaan. Jatkoa Odotan-raskausblogille (http://gravidi.vuodatus.net). Kolmikymppisen ja miehen esikoinen on nyt maailmassa. Mitäs sitten?
23-vuotias, 07/10 syntyneen taaperopojan äiti kirjoittaa päivien tapahtumista.
Nuori äiti kirjoittelee arjestaan kahden tytön kanssa.
Isäblogi - kertomuksia pienen tytön isän arjesta, pikku prinsessan kehittymisestä ja perheen kasvamisesta&kehittymisestä. Isän kertomuksia vauvan odotuksesta ja vauvaperheen arjesta.
Ensimmäisen lapsen haluaminen voidaan laittaa naiivin kokemattomuuden piikkiin, ku vavvat nyt vaa on nii sulosii. Mutta toisen lapsen yrittäminen on jo puhdasta typeryyttä, jonka selittää vain se, ettei Ykkösen uhmasta ole vielä kokemusta. Näin myös meillä. Toinen siis toiveissa ja toistaiseksi vieläpä tulossakin (tilanne 03/2012). Takana keskenmenoja, mutta nyt LA 08/2012, ja housunpuntissa roikkumassa (t)uhmaikäinen apina.
Blogi näyttää pienen palan pienen perheen elämästä. Äidin ihmettelyä, ajatuksia, mielipiteitä ja pieni pala hömppää. Harrastuksena valokuvaaminen ja intohimona kirjoittaminen. Pääosassa loistaa 02/2011 syntynyt tyttö. Olet lämpimästi tervetullut!
Vauvatehtaasta on muodostunut Taaperotalo, jota pyörittävät Jenni ja Isäntä. Vaipparumbaan tulee uusi rytmi, kun lapsi aloittaa perhepäivähoitajalla.
Pienen pojan kotiäiti kirjoittelee elämän pienistä iloista, kauniista asioista ja arjen luksuksesta.
Kierrätyslöytöihin painottuva lastenvaateblogi: pienen tytön iloisia värikkäitä vaatteita, huuto.net-vinkkejä vauvanvaatteisiin sekä lapsiperheen arkea ja juhlaa.
Ei spektaakkelimaisia kädentaitoja, leivonta- tai ruuanlaittotaitoja, kauniita valokuvia, sisustus- tai muotijuttuja, kasvatusideologioita tai mitään muutakaan erityistä. Ihan tavallista keskinkertaisen kotiäidin (/opiskelijan) elämää lähiössä sopivan eteerisessä kodissa, yleensä silmäpussit lattiassa.
Lastenvaatteisiin ja sisustukseen hurahtanut äiti! Työskentelen vaatteiden parissa, nyt vielä äitiyslomalla. Rakastan poikaani, miestäni, kaikkea kaunista! Elämää arkena ja juhlana!
Blogissa stailauskuvia pääosin kierrätetyistä vaatteista sekä perheemme arjesta muutenkin. Perheeseemme kuuluu isä, äiti, pieni poika ja suloinen kissa. Jatkoa Taaperon kanssa stailaten - blogille.
Blogi kertoo pääasiassa pienestä 4/11 syntyneestä pojastamme. Kuvailen paljon joten blogissa näkyy paljon kuvia pojastamme ja välillä vähän muustakin.
30-kymppinen kaksikielinen kotiäiti miettii syntyjä syviä Espoossa. 06/09 synt. poika ja 03/11 synt. tyttö pitävät äidin kiireisenä. Blogi ruotsiksi, mutta saa kommentoida suomeksikin.
Parikymppinen äiti kirjoittelee perheensä tekemisistä, sekä tietysti omista haaveista ja ajatuksista. Pääosassa ovat heinäkuussa 2010 syntynyt tyttö ja tammikuussa 2012 syntynyt poika.
Lastenvaatteista innostunut äiti esittelee poikansa vaatteita ja omia käsitöitään- lähinnä vaatteita ja kestovaippoja. Blogissa saattaa vilahdella uusia lastenvaatemerkkejä yms.
Täällä kirjoittaa vähän yli parikymppinen pienen 1-vuotiaan prinsessan äiti, joka tykkää sisustamisesta, vaatteista ja ihanista blogeista.