Ajatuksia ja aikaansaannoksia
Neljän lapsen "mamin" kirjoituksia, ajatuksia, aikaansaannoksia. Suurperheen arkea kaikkine mausteineen.
Avainsanaan kuuluu 32 blogia.
Neljän lapsen "mamin" kirjoituksia, ajatuksia, aikaansaannoksia. Suurperheen arkea kaikkine mausteineen.
Käsitöitä keskellä suurperheen elämää. Äidin, sijaisäidin ja mummin pohdintaa, iloja ja suruja pienistä ja isoista asioista. Kaiken keskellä kysyn kuka minä olen, mikä on tärkeintä.
Kun haaveet toteutuu, kahden vuoden seikkailu kohti sisustajan ammattia.
iloista ja elämäntäyteistä suurperheen elämää remontin keskellä.
Kaikenlainen käsillätekeminen ja kotoisan kodin luominen sekä ylläpitäminen ovat tärkeitä blogissani.
13 lapsen äiti tuulettaa ajatuksiaan ja valmistelee perheen muuttoa maalle sukutilalle suomalaisesta suurkaupungista.
Perhe-elämän pyöritystä johon yhdeksän lasta antaa tahdin - marssijärjestyksen määrävät kuitenkin vanhemmat.
Käsitöitä ja elämää keskellä korpea. Liuta lapsia ja eläimiä mukana touhuamassa. Äiti opiskelee ja toivon mukaan joskus myös valmistuu.
kuvia, tarinoita, käsitöitä, reseptejä, ajatuksia, suurperheen elämää, päivä ja viikko kerrallaan.
Lankakaupan omistajan "kotiäiti-vaimo" suurperheessä kiiruiden ohella valmistuu joitain töitäkin...
Suurperheen arkea, vauvaperheen vilskettä, kaipuuta ex-kotisaarelle williin ulkosaaristoon... Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan!
Suurperheen äiti vääntää realityä arkisesta aherruksesta perheessä,sekä tosi elämää henkimaailman kanssa toimien.Näistä elementeistä koostuu tämä paketti,jota veivaillaan kuin pullataikinaa ees sun taakse.Soppaan mausteita nakkaa myös exä ja nyxä :)
38 vuotias viisilapsisen uusperheen äiti kertoo elämästään työn, rakentamisen ja käsityöharrastusten värittäessä sitä.
Pojjois-Norjassa asuva suomalainen suurperheen äiti kertoo elämästä, puutarha- ja käsityöharrastuksista
Videoblogi 7 lapsen perheenisästä, jolla ei ole tippaakaan rakennuskokemusta. Mitä siitä tulee? Ei yhtään mitään - vai tuleeko?
Elämä toikin plussan