Avainsanaan kuuluu 12 blogia.
Elämällä pelleilyä, anoreksian diagnoosi, 19-vuotias eläkeläinen. Äidin itsemurhasta toipumassa, elämää opettelemassa epävakaan persoonallisuushäiriön, alkoholin ja itsevihan kanssa.
Läsnäolevia hetkiä Runotalon voimauttavassa puutarhassa. Lähes päivittäin uusia valokuvia Runotalon puutarhasta tai lähipiirini luonnosta. Onnellisuus ja tasapaino löytyy läsnäolon ja hiljentymisen kautta. Luonnosta saa itselleen voimaa. Runotalo blogissa syntyy uusia voimakortteja, joita voi ostaa Runotalon voimauttavien tuotteiden nettikaupasta. Runotalon liiketoiminnan kehittymistä voi seurata Ollaan Runotalossa blogissa.
Kaksi naista, joista kummallakin erilainen tarina. Yksi yhtäläisyys tarinoissa kuitenkin on - lapsettomuus. Kuinka jatkaa elämää, vaikka kaikki ei mene niin kuin haluaisi? Apuna selviytymisessä positiivisuus, puolisot, lemmikit ja ystävyys.
7 vuotta kestänyttä masennusta, terapiaa, ahdistusta, itsetuhoisuutta, laihduttamista, surullisia muistoja, painajaisia, unelmia ja jatkuvaa kaipuuta parempaan paikkaan.
Nuoren aikuisen (ex-normaalipainoisen) kamppailua sekamuotoisen syömishäiriön kanssa. Kaksi läheisen kuolemaa sai masentumaan, ja painon nousemaan. Koko ikä on tullut jojoiltua painon kanssa ja tyyliin "viimeisenä toivona" aloin toteuttamaan Dukanin dieettiä toukokuussa 2010. Kunnes kuviot sekoitti yllätysraskaus 08/2010, ja pienen pojan syntymä 04/2011. Nyt tällä hetkellä blogi käsittelee allekirjoittaneen parhaillaan (taas tauon jälkeen) meneillään olevaa Dukanin dieettiä, vauvaperheen arkea ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä :)
Blogin kirjoittaja parhaansa mukaan etsii kohtuullista elämää. Tylsää, tasapainoista ja hulvattoman hauskaa hoikkaa elämää. Siihen on vaan valovuosien matka, johtuen elämän moninaisuudesta ja omasta keskeneräisyydestä.
Olen Anna Haverinen, virtuaaliantropologi ja kuolematutkija. Teen väitöskirjaa kuolemarituaalien digitalisoitumisesta virtuaalisissa ympäristöissä Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen koulutusohjelman digitaaliseen kulttuurin oppiaineeseen. Käytän tätä blogia mm. ajatussolmujen purkamiseen ja yleiseen pohdiskeluun asioista, jotka jollain tavalla liittyvät tutkimukseeni tai tutkijan eloon. Kommentointi on suotavaa ja erittäin toivottavaa niin kanssatutkijoilta kuin muiltakin samoista teemoista kiinnostuneilta!
Tervetuloa taidemaalari Maaria Oikarisen ateljeehen. Työpäiväkirja kertoo kuvin ja tekstein, miten maalaukset syntyvät.
Ajatuksia, pohdintoja ja tuokiokuvia tavallisen ihmisen tavallisesta, onnellisesta arjesta naisena, äitinä, ystävänä, hoitajana ja aviovaimona elämänasenteena myönteisyys.
Omaelämä-blogi. Omaa paikkaa yhteiskunnassa ja perheessäkin etsimässä Isän menehdyttyä syöpään. Valitusta ja marinaa, iloakin välillä.
Nuoren ihmisen kerrontaa siitä, miltä tuntuu katsoa vierestä, kun oma pysyy hengissä vain lääkkeiden avulla. Eikä niidenkään kanssa kauaa