Avainsanaan kuuluu 14 blogia.
17-vuotiaan tytön kirjoitusta elämän pienistä iloista ja surusta sekä rakkaudesta, ystäviin, liikuntaan, kirjoittamiseen ja vaatteisiin.
23-vuotias valmistuva sosionomi + lastentarhanopettaja ja 6.7.2011 syntyneen pienen tytön äiti. Kirjoittelen vauva-arjestamme, ensi kesän hääsuunnitelmista ja kaikesta muusta elämän varrella.
Blogi kertoo kaikkea pälliä ja ehkä jotakin järkevää vähän kaikesta mistä ihmisen voisi ikinä kuvitella kirjoittavan. Elämästä, toilailusta, koulusta, vapaa-ajasta, hömlöyksistä, järkeilystä.. Ties mistä. Kuvien kera tietysti, useimmiten itse otettujen kuvien pohjalta.
Blogi, joka käsittelee oman itseni tunteiden ja elämänkokemuksia.
Tarinoita kuin vääristyineitä kuvajaisia Linnanmäen peileissä. Tekosyitä ja kalavalheita, enkä minä edes koskaan oppinut olemaan uskottava. Mutta opin kirjoittamaan kaikenlaista, ja se olkoon viimeinen puolustukseni. Sanoista virkkaan verkon, johon pudota.
sekavia, kauniita ajatuksia. eteenpäin menoa elämässä, pieniä ja elämääkin suurempia haaveita, tapahtuneiden asioiden kohtaamista, niiden tallettamista ja pohtimista.
Yläasteikäinen tyttö kirjoittaa ongelmistaan 'kasvottomana', ei kuvia itsestä tai tietoa omasta nimestä.
18 vuotias tyttö purkaa ylös elämänsä iloja,suruja, onnistumisia ja epäonnistumisia. Elämää masennuksen ja muiden sairauksien varjossa.
Kohdattuja ihmisiä
18.v tyttönen kirjoitta elämästään masennuksen, paniikkihäiriön sekä muiden ilojen ja surujen kanssa. Käy tsekkaan ja kommentoi! Se piristää päivääni =)
Olen kohta 17 kesäinen lukiolaistyttö Itä-Suomesta, kirjoittelen elämästäni, iloista ja suruista, musiikista, vaatteista ja yleisesti kaikesta itseäni kiinnostavasta.
40 sanaa, 40 keskustelua, 40 kuvaa. Osallistu elämänpohdintaan, jonka tuotoksista tehdään taidenäyttely elokuussa 2010. Jaa ajatuksiasi, kokemuksiasi ja tunteitasi kohta nelikymppisen taiteilijablogistin postausten teemoista ja vaikuta näyttelyn syntyyn.
17-vuotias tyttö kirjoittelee arjestaan, iloistaan, suruistaan ja ihannepainon tavoittelun etenemisestä.