Hopeaa iholla
Selviämistä, kun maailma jättää arpensa... Ensin kirkuvan punaisina ja kipeinä. Myöhemmin ne jäävät hennoiksi juoviksi, kuin hopeisiksi joiksi iholle. Hopeisia mietteitä ja pilvien hopeareunusten etsintää.
Avainsanaan kuuluu 138 blogia.
Selviämistä, kun maailma jättää arpensa... Ensin kirkuvan punaisina ja kipeinä. Myöhemmin ne jäävät hennoiksi juoviksi, kuin hopeisiksi joiksi iholle. Hopeisia mietteitä ja pilvien hopeareunusten etsintää.
Hetki ennen huomista - hetki aikaa ajatuksissaan.
Tyttö, jonka elämä ei ole aivan sitä, miltä näyttää.
Runoblogi nuoren naisen elämästä.
Blogin kirjoittaja parhaansa mukaan etsii kohtuullista elämää. Tylsää, tasapainoista ja hulvattoman hauskaa hoikkaa elämää. Siihen on vaan valovuosien matka, johtuen elämän moninaisuudesta ja omasta keskeneräisyydestä.
Kertomuksia arjesta, surusta, käsitöistä.. .. Elämästä.
19-vuotiaan suorasanaisen tytön elämäniloja ja -suruja. Prinsessaunelmia, pettymyksiä ja positiivisuutta, hetkeen tarttumista, hyvää musiikkia ja hienoa meininkiä :-)
Läsnäolevia hetkiä Runotalon voimauttavassa puutarhassa. Lähes päivittäin uusia valokuvia Runotalon puutarhasta tai lähipiirini luonnosta. Onnellisuus ja tasapaino löytyy läsnäolon ja hiljentymisen kautta. Luonnosta saa itselleen voimaa. Runotalo blogissa syntyy uusia voimakortteja, joita voi ostaa Runotalon voimauttavien tuotteiden nettikaupasta. Runotalon liiketoiminnan kehittymistä voi seurata Ollaan Runotalossa blogissa.
Pelle Gudsson kirjoittaa taustoja tunnekarttasivustolla www.taiwas.net/tunteet mainituille tunteille.
Elämää pienen vauvan kuoleman jälkeen.
Mitä tehdä, kun kohtuun kuollut vauva oli se ensimmäinen ja viimeinen? Blogi kohtukuoleman jälkeisestä elämästä ja lapsihaaveista luopumisesta. Varoituksen sana synkästä sisällöstä.
Tervetuloa Jopas Jotakin -blogisivulle. Blogia pitää kolmekymppinen nainen ja mies, jotka päättivät yhdistää harrastuksensa. Tekstit ovat Niinin käsialaa ja kuvat Mikon näkemyksiä. Blogi sisältää mm. ajatuksia ihmissuhteista, ajankohtaisia asioita, arjen huumoria,vintagea,valokuvausta sekä ripaus runoutta.
17 vuotiaan nuoren neidon mietteitä ja ajatuksia elämästä. Niin miehistä kuin ystävistä. Joskus ehkä muutenkin asiaa vaatteista ja kaikesta, mikä tuo iloa elämään! "Ystävät ovat elämisen ydin"
14-vuotias tyttö kirjottaa elämänsä iloista, suruista ja kaikesta siltä väliltä taivoitellen kauneutta ja onnellisuutta ♥ I don't want to be alone but I can't act happy to make you happy
Koita kulkea päivä kengissäni, nähdä silmilläni, tuntea sydämelläni. Ajatusten purkua ja itsensä etsimistä väärien polkujen kautta.
Kertomuksia hautausmaalta ja siunauskappelista.
Nuoren naisen elämää vaikean masennuksen ja ahdistuksen keskellä. Kuka sanoi, että elämän pitäisi olla hauskaa.
Nuori tyttö yrittää saada selville, mitä siellä oman pään sisällä oikeasti liikkuu.
Blogi, joka käsittelee oman itseni tunteiden ja elämänkokemuksia.