Tallipäiväkirja
Suomenpienhevostamma Nellan ja lv-ruuna Rokin tallipäiväkirja. Arkista asiaa tallilta ja vähän ratsastuskentältäkin.
Avainsanaan kuuluu 14 blogia.
Suomenpienhevostamma Nellan ja lv-ruuna Rokin tallipäiväkirja. Arkista asiaa tallilta ja vähän ratsastuskentältäkin.
Finnhorse fan blogging in English.
Kahden oripojan ja kanineidin elämää !
Blogi kertoo 1995 syntyisen tytön ja 2006 vuonna syntyneen suomenhevostamman matkasta kohti tavoitteita.
Suomenhevosasiaa, tapahtumia ja kuulumisia.
Höpötystä poniporukan metkuista, kissalauman edesottamuksista, koiran koiruuksista, sekä heppakaverien touhuista. Juttua milloin mistäkin, lähinnä eläinpoppoon elosta ja olosta.
Ohikulkija - suomitamma ohikulkija
Ratkiller-parsonit ja joskus uutisia myös tallin puolelta.
Elämää ensimmäisen varsani kanssa jonka tulevaisuus on aika auki vielä, ravurin haaveet toki on mielessä mutta lännenpuolelle olisi myös kutinaa
Suomenhevostamman ja shetlanninponin elämäntilanteita.
Suomenhevostammat Silmätikku ja Tittan Tellervo.
Oman hevosen omistamisen autuus - mikä riemu onkaan ratsastaa kaatosateessa mudasta lilluvalla kentällä. Onneksi on kunnon satula ja alla suomenhevonen - edes välineet on kunnossa, jos keli murjoo..!
Elämää suomenhevosten kanssa.
Suomenruuna Tamorin Nestorin treenipäiväkirja tulevia valjakkokisoja varten. Satunnaisesti myös muiden kotitallin suomenhevosten kuulumisia.