Portti Ukrainaan
Työharjoittelussa Kiovassa, joten tällä haavaa aiheet painottuvat elämään Ukrainassa. Ja pian tänne vaihtoon. Aina välillä kommentointia maailmanmenosta, kokkailusta ja tyylijutuistakin. Aikamoinen sekasotku siis!
Avainsanaan kuuluu 36 blogia.
Työharjoittelussa Kiovassa, joten tällä haavaa aiheet painottuvat elämään Ukrainassa. Ja pian tänne vaihtoon. Aina välillä kommentointia maailmanmenosta, kokkailusta ja tyylijutuistakin. Aikamoinen sekasotku siis!
Leikitäänkö, että tästä tulis niinku tohtori joskus, ja että se väittelis niinku biseksuaalisuudesta.
Aija Salon blogi. Salo on 31-vuotias suomalainen sosiologi, joka asuu Tukholmassa. Bloggaren Aija Salo är en 31-årig finländsk sociolog som bor i Stockholm.
Poliittisia päiväkirjamerkintöjä.
23-vuotias queerfeministi kirjoittaa elämästään. Lähinnä opiskelusta, lesboudesta ja syömishäiriöistä.
Kirjoitan puhtaaksi isoäitini Amerikanpäiväkirjoja vuodelta 1963. Isoäiti oli kotirouva, joka oli kodin lisäksi vastuussa kahdesta kouluikäisestä tyttärestä sillä aikaa, kun aviomies (isoisäni) oli yliopistossa töissä tutkijana. Toinen tyttäristä on äitini.
Blogi, joka tuo esille yhteiskunnan syrjivät hierarkiat. Kaikkea maan ja taivaan väliltä intersektionaalisesta feministisestä näkökulmasta.
Kissanelämää vangittuna kotikissana. Nimeni on viiru ja kirjoitan elämästäni. Käytän havannointivälineenä kuvia elävöittämään tekstiä. Elämässäni voi olla koomisia piirteitä, mutta itse koen eläväni vankina. Odotan vain sitä päivää jollain taas pääsen seikkailemaan ulos. Mutta sitä odotellessani, pyrin päivittämään kuulumisiani blogissani.
Nallem.net on sarjakuvablogi joka käsittelee queerelämää, toimintaa ja mitä nyt sattuu mieleen tulemaan kokeilevalla otteella.
Setan puheenvuoroa päivittävät Setan työntekijät ja luottamushenkilöt. Seta on vuonna 1974 perustettu ihmisoikeus- ja sosiaalialan järjestö.
Vastarannankiiski katselee elämää ja politiikkaa marginaalien marginaaleista.
Pohdintaa transtutkimuksiin lähdöstä ja toivottavasti myös prosessin edistymisestä, sukupuolesta ja yhteiskunnasta.
queer-aiheinen nettilehti
Jos nimeni olisi Rio, minä keinuttaisin lanteillani suurta laivaa. Nämä sanat ovat kehollisuuteni kenttä.
Kirjaan "Naisten seksuaalinen valta" liittyvää materiaalia.
Helsinkiläistynyt turkulainen, kolmeakymppiä lähentelevä kirjoittaa politiikasta, maailmasta, sisustuksesta, ruuasta kaikesta siltä väliltä.
Minä olen kristitty, alkoholisti, rasisti, panseksuaali, androgyyni, nymfomaani, arvokonservatiivi, sosiaalialan ammattilainen ja mitähän vielä.