Kirjastoissammekin - Opiskelijalähettiläs Heli H.
Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläs kertoo opiskelustaan ja elämästään Suomen opiskelijapitoisimmassa kaupungissa.
Avainsanaan kuuluu 6 blogia.
Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläs kertoo opiskelustaan ja elämästään Suomen opiskelijapitoisimmassa kaupungissa.
Opiskelijakolmio sisältää kolme naisenalkua, kolmessa asunnossa, kolmessa kaupungissa. Sama maa, paljon kieliä käytettäväksi. Soluelämää ja omilleen muuton kiemuroita. Koti-ikävää, tutustumista uuteen paikkaan ja tuoreisiin kasvoihin. Tunteiden ja tapahtumien kirjoa.
Pienen ja lapsellisen aikuisuutta pakoilevan opiskelijatytön elämää ja päätöntä ajatuksenjuoksua, sekä angstista pohdintaa siivoamisen vaikeudesta ja elämänhallinnan mahdottomuudesta.
Todellisuus on usein kummallisempaa kuin fiktio. Oikkuja ja sattumia, rämä- ja selväpäistä kohellusta vuosien varrelta.
Miss Watson kertoo elämästään Miss Holmesin ja Miss Moriartyn kanssa. Jatkuvaa kinaa Moriartyn suhteen, katso uusin raportti pääpaikalta!