Kitara
Kitara, Kitaran soittaminen, Kitarakoulu, TuxGuitar, Guitar Pro
Avainsanaan kuuluu 49 blogia.
Kitara, Kitaran soittaminen, Kitarakoulu, TuxGuitar, Guitar Pro
"Blogi siitä mitä teen, miten elän elämääni ja kuinka lopulta onnistun tuhoamaan unelmani". Hell no! Tällä kertaa tasan onnistun tässä! TÄMÄ ON blogi siitä kuinka onnistun ja tavoitan unelmani - Blogi muusikoksi haluavasta ihmisestä.
Mietintöjä terveydestä, sairaudesta, ravinnosta (ihmisen lajityypillinen ravinto, saatan myös sivuta vähähiilihydraattisia eli VHH-ruokavalioita), evoluutiosta ja ehkäpä jostain muustakin. Pimputan myös pianoa.
Mietteitä, filosofiaa ja taidetta tuoreeltaan tuppukylästä tuppukyläläisittäin. Eli animistin ajatuksia. So --> puhelimellasi on sielu. (tätä ette minusta tienneetkään)
Viuluviikarin viulumaailma, jossa pääosassa ovat viulu ja viulistit.
Suomalainen yhtye kumina.org kommentoi itseään ja muita tärkeitä asioita.
Unzyme-yhtye kertoon vinkkejä elektronisen musiikin tekemisestä, bändin kehittämisestä, omasta musiikistaan, keikkailusta, biomekaanisten ääniohjainten rakentelusta, säveltämisestä, julkaisusta, lyriikan kirjoittamisesta ja nettimusiikkibisneksestä.
Huilun soiton opiskelua, tee itse -äänentoistoa, sähköisiä puhallinsoittimia
Englanninkielinen musiikkiblogi Suomesta maailmalle ja muillekin suomalaisille. Käsittelee enimmäkseen jenkkimusaa mutta myös suomalaista.
Tiian ajatuksia elämästä ja sen ihmeellisyyksistä 18-vuotias, iloinen ja hieman hassu nuori nainen. Oman elämänsä artisti, joka elää tavallista elämää Moebiuksen oireyhtymän kanssa.
Ahkerasti ympäri Suomea kiertävän rock'n'roll-bändi Carolinen kuulumisia tien päältä ja treeneistä jne.
Kriisin seurauksena hankitun viulun ja viulistiksi tahtovan kolmekymppisen naisen suhteen tilitystä.
21-vuotiaan muusikkotyton hopinoita Lontoosta ja musiikista.
Jalankulkuämpärin Rouvat pitävät päiväkirjaa tekemisistään valmistautuessaan toisen albumin julkaisuun.
Katsomusaineiden opettajan kirjoituksia filosofiasta, uskonnosta ja ihmisenä elämisestä. Analyysia ja tulkintaa ajan ja ajattomuuden ilmiöistä. Taustalla vaikuttamassa erityisesti mystiikka ja mannermainen filosofia.
18-vuotiaan musiikkia, ystäviä ja juhlimista rakastavan tytön ajatuksia elämästä ja kaikesta mieleen tulevasta. :)
Musiikin harrastaja pähkäilee uusien haasteiden edessä. Kuvioissa on kuoro- ja lauluyhtyelaulua, erinäisten instrumenttien rääk... tai siis soittoa, kahden lapsikuoron vetämistä ja muita vaihtelevia projekteja. Jossain välissä pitäisi vielä olla se mystinen Oma Elämä...
Blogi salolaisen alottavan bändin elämästä, harjotuksista, biiseistä, esiintymisistä ja kaikesta maan ja taivaan välillä.
populaarikultturia ja indietä laajalla , mutta tukkeisella suuttimella.