Tereza
kahden lapsen äiti joka harrastaa tatuointia ja työskentelee kampaajana. Sisustaminen sekä muotia on lähellä sydäntä.
Avainsanaan kuuluu 1030 blogia.
kahden lapsen äiti joka harrastaa tatuointia ja työskentelee kampaajana. Sisustaminen sekä muotia on lähellä sydäntä.
Olen 26- vuotias yhden prinsessan äiti, onnelisesti naimissa, talon rakentaja ja intohimoinen sisustaja. Talomme valmistuu maalaismaisemiin kuitenkin suhteellisen lähelle kaupungin hälyä ja sisustusliikkeitä.
Life in my 30's on blogi jossa kerron oman elämäni kivoista jutuista ja mukavista löydöistä. Aihealueet pyörivät siinä mitä ikinä mun päivä pitääkään sisällään sillä hetkellä. Blogista löytyy mm. hääjuttua, sisustusta, matkailua ja kokkailua. Kirjoittelen blogia täysin omaksi iloksi ja jotta se tuottaisi iloa on tarkoitus kertoa lähinnä niistä elämän positiivista puolista.
Rouva Jonesin kotona sisustetaan, kokataan ja tykätään muodista. Rouva Jones rakastaa suklaata, shampanjaa, leffoja ja hyviä kirjoja. Elämanmakuista lapsiperheen arkea.
Kakskymppisen opiskelijan blogi sisustamisesta.
Helsinkiläinen valokuvaajaäiti kuvaa elämäänsä. Kasvamista yhdessä vauvan kanssa, arjen estetiikkaa, sisustusta, muotia ja matkailua omalla tyylillä.
Joskus elämä tuntuu raskaalta ja en muista, että iloon ei paljoa tarvitse. Yritän tämän blogin kautta muistuttaa ennenkaikkea itselleni, että älä murehdi liikaa! Sisältää käsitöitä, tuunausta, puutarhanhoitoa, kauniita esineitä...
19-vuotiaan hallintotieteiden opiskelijan mietteitä muodista, vaatteista, kauneudesta ja kaikesta muusta omaan elämään liittyvästä. Kirjottelupaikkakuntana toimii Rovaniemi, eli lueskelehan mitä näinkin pohjoisesta voi löytyä!
Kootut murut on rintamamiestalon remontointia perinteisin menetelmin, kirpparilöytöjä (eikä juuri yhtään valkoista!) Vierailevina tähtinä koiruudet Muru ja Mansikki.
Sisustusta, koteja ja kenkiä. Muotia, musiikkia ja valokuvia.
~ KoTiKuToisTa KoToiLuA ~ Vuodenaikojen tunnelmia meidän kotona...
Blogissa elämästään kirjoittelee 30+ nainen, joka viihtyy vanhassa, keltaisessa talossa lastensa, miehensä ja koiransa kanssa. Sisustan, pohdin, teen, yritän, puen ja välillä ihan vain olen.. Kurkkaa ja koe elämäni!
Kohta ylittyvää 3-kympin rajaa tuskaileva nainen kirjoittaa blogia elämästä, liikkumisesta, syömisistä.. mitä ikinä mieleen tuleekin :)
Tyyppi ja elämä = SalSaDesign. Tahtoo olla taiteilija, jolla on enemmän ideoita kuin aikaansaannosta. Itsekritiikin tohtori, pullan maistelun mestari ja elämänkokemuksen ylioppilas. Arkipäivän luksusta kierrätystä kannattaen, ja sitä kovasti ihaillen!
Antimuotiblogi.
Tyttö sinä olet tuhti, tuttavallisemmin TSOT, on monipuolinen yhdistelmä elämää, tyyliä ja asumista. Kirjoitukset sivuavat aiheita, jotka ovat kulloinkin allekirjoittaneelle ajankohtaisia . TSOT keskittyy seuraamaan pintapuolisesti bloggaajan elämää kauneusstandardien ja normaalin painoindeksin ulkopuolella.
Ensimmäisen oman asuntonsa toissa vuonna hankkineen esteetikon lifestyleblogi. Blogi käsittelee niin asusteita, sisustamista, remontoimista, juhlien järjestämistä kuin muutakin ajankohtaista mukavaa; kuten asuste- ja sisusteideoita, -löytöjä ja toteutuksia.
Mä oon parikymppinen biotekniikan insinööriopiskelija, ja Huge & Heavenly on blogi mun elämästäni ja se kertookin siks usein vähän mistä sattuu. Esittelen mun ostoksiani, jaan outoja visioitani ja horisen arkisista tekemisistäni sekä kaikesta muustakin vähintään yhtä epämääräisestä. Saatan myös joskus vahingossa sanoa sanasen jostain oikeastikin järkevästä, kuten esim politiikasta, ajankohtaisista aiheista tai ihan vaan Pokémonin ihmeellisestä maailmasta.
Blogia kirjoittaa kolmen lapsen työssäkäyvä äiti joka etsii blogista pientä rakoa kaikkeen järkevään ja siksi raportoi omista jutuistaan ja kirjoittaa mietteitään. Kaiken hömpänpömpän jakamista ja pohdiskelua siis. Käytännöllisyys, ystävät, valkoinen väri, turkoosi lasi sekä sitruunan ja vaniljan tuoksut tärkeitä.