Miljonääriksi alle kolmekymppisenä
Tähänastisen elämäni suurin projekti, jonka deadline on syksyllä 2016.
Avainsanaan kuuluu 105 blogia.
Tähänastisen elämäni suurin projekti, jonka deadline on syksyllä 2016.
BLOGI VAIHTAA UUTEEN OSOITTEESEEN! Väliaikainen nimi.. Parisuhteilua ikäerosuhteessa (mies 8 vuotta nuorempi), sydämen asioita, sekoilua ihmissuhteissa, pohdintaa, avautumista, ajatusten pyörimistä, vauvan odotusta, minun elämäni.
Saiturin blogi on Suomen viihdyttävin säästämiseen ja rahan käyttöön erikoistunut sivusto. Siellä opit miten teet säästämisestä hauskaa ja miten saat sen onnistumaan elämästä karsimatta!
Blogi johdattaa lukijansa pörssin ja tilinpäätöksen aakkosista niihin arvonmäärityksen ja osakemarkkinoiden käytännön havaintoihin, joiden avulla voit oikeasti vaurastua. Blogi soveltuu yhtä hyvin aloitteleville kuin kokeneemmille sijoittajille.
Tästä alkaa minun polkuni. Tavoitteenani on taloudellinen riippumattomuus. Tähän blogiin kirjaan ajatuksiani sijoittamisesta, omista sijoituksistani ja muista kiinnostavista sijoituskohteista. Pääpaino ainakin aluksi on Helsingin pörssin osakkeissa.
Blogissa seurataan sijoitusilmaston hitaita muutoksia talouden kehitystä kuvaavan tilastotiedon pohjalta. Sisältää talousdataan perustuvan leikkimielisen ennusteen pörssikurssien tulevasta kehityksestä.
Osakesäästäjän merkintöjä osakkeista, osingoista ja salkunhoidosta.
Saituri blogi on kiinnostaviin uutiseen ja säästämiseen erikoistunut sivusto. Lue kiinnostavimmat uutiset ja juorut sekä opi samalla säästämään.
Talouden ja rahoitusmarkkinoiden seurausta ja analysointia. Mallisalkulla yritetään päihittää OMX CAP- ja MSCI WORLD- Indeksejä.
Säästeliäisyys elämäntapana.
Sijoitusnoviisi tutkii mihin rahansa laittaisi ja kirjoittaa siitä blogia.
Kirjoittaja on Kiinan hallituksen palveluksessa oleva suomalainen professori. Hän kommentoi sisäpiiriläisenä - ja siksi anonyyminä maan politiikkaa ja talouselämää. Paljon käytännön tietoa yrityksille ja muille Kiinasta kiinnostuneille. Hän ylläpitää blogia lähes päivittäin ja voit olla helposti häneen yhteydessä.
Yhteiskunnasta, taloudesta, kauppatieteiden opiskelusta. Katkelmia, merkintöjä, kriittisiä kommentteja. Historiallista materialismia, postmodernia ironiaa, kvartaalikapitalismin arkea.
Sijoittajille, jotka haluavat lisätietoa - ei vain hyvistä osakkeista mutta ennen kaikkea loistavista yhtiöistä! Blogi ei kerro sinulle seuraavan kuukauden parasta nousijaosaketta, mutta kenties erinomaisia osakkeita pitkän aikavälin osakesalkkuun. Warren Buffetin sanoin, haluan olla pitkäjänteinen osakevalinnoissani: "My holding period is forever".
Pauliina Laitinen-Laihon ajatuksia ja kokemuksia taiteesta, taidemarkkinoista, taiteesta sijoitus- ja keräilykohteena, taiteen hinnoista ja taiderikollisuudesta.
Minä moninkertaistin omaisuuteni arvon. Nyt jaan ohjeita siitä, miten sinä voit tehdä saman. Sijoittamisvihjeet, vinkit ja strategiat ammattilaiselta.
Paljon hyvää asiatietoa sijoittamisesta ja säästämisestä.
Blogi sisältää erään sijoittajan osakesalkun sisältöineen sekä erityisesti perusteet niille sijoittajan päätöksille, mistä syystä kukin osake on salkkuun tulossa, salkussa olemassa tai salkusta lähdössä.
Nordnet Blogi tarjoaa mielenkiintoisia keskustelunavauksia ja ajankohtaista näkemystä taloudesta, säästämisestä ja sijoittamisesta, sekä tukea oman säästämisen parantamiseen. Kirjoittajina toimivat One Up on OMXH, Jarkko Peltomäki, Petre Pomell, Ninni Myllyoja, Jukka Oksaharju, Jussi Muurikainen ja Erkki Fadjukoff.
Matkani irti oravanpyörästä on alkanut.