The World Is My Enemy
20-vuotias poika Helsingistä kirjoittelee elämästään ja kaikesta muusta turhasta.
Avainsanaan kuuluu 17 blogia.
20-vuotias poika Helsingistä kirjoittelee elämästään ja kaikesta muusta turhasta.
Blogi elämästä.
höppänä neiti kertoo arjestaan ja pian siinä tulevista isoista mullistuksista.
maailman eläinrakkain kääntäjä höpisee lahjakkaasti ilman isoja alkukirjaimia. mukana menossa läjä hevosia, bassetti, harmaa kissa ja epämääräisiä muusikoita. hanskalla on asiaa, mutta asiapitoisuus on hyvin pieni.
Kun haluaa lähes kaiken ostamansa mahdollisimman halvalla. Vinkkejä, linkkejä, tarjouksia yms. Alueellista suosimista esiintyy (Etelä-)Pohjanmaalla, mutta pyrin siihen, että suurin osa tarjouksista olisi käytettävissä asuinpaikasta riippumatta.
Etelä-Pohjalainen kolmen pojan äiti, avovaimo, virkamies, lakimies, varatuomari, kotiäiti, kauppatieteiden ylioppilas. Ikää ja kokemusta löytyy sen verran, ettei viinakaupassa kysytä papereita, mutta tytöttely ei enää loukkaa. Elämässä on suurempia ja pienempiä projekteja, onnenhetkiä ja harmitusta; suolaa, pippuria ja sokeria, niistä on tämä blogi tehty.
23-vuotiaan omaa paikkaansa hakevan rämäpään kirjoituksia (omasta) elämästä, pään sisällä vellovista ajatuksista, shoppailusta, koiran tempauksista ja yleensäkin siitä missä tämän ihmisen elämässä mennään juuri tällä hetkellä. Ykkösintohimona laukut, joita on nurkkiin siunaantunut noin 140 kappaletta - ja lisää tulee koko ajan! :)
Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston blogi, jossa kerrotaan ajankohtaisista kirjastoasioista, seurataan uuden kirjastotalon rakentumista, annetaan kirjavinkkejä ja raportoidaan kirjaston tapahtumista.
Päivittäisiä(lähes) kuvia Seinäjoelta.
Maailmaa ei muuteta aseilla, vaan asenteita muuttamalla. Blogissa yhteiskunnallisten epäkohtien kyseenalaistamisen, mielipiteiden sekä elämän tärkeistä kokemuksista kertomisen ohella omat sivunsa myös blogin pitäjän (19-vuotias opiskelija) ja omalle taiteelle sekä valokuville. Aiheet vaihtelevat vakavasta ja kriittisestä iloiseen ja kepeään - elämä on tuulta ja tyventä, myötä ja -vastamaata!
Mielipiteitä maailman menosta ruohonjuuritasolta - sieltä missä politiikkaa pitäisi tehdä.
Meillä on nyt kyllästytty suurteollisesti tuotettuun massasapuskaan, jota myydään massamarketeissa, jotka kuuluvat markkinoita hallitseville elintarvikealan suuryrityksille, jotka omistavat ydinvoimaosakkeita, mikä kertoo kaiken näiden yhtiöiden kestävästä kehityksestä. Päätimme tehdä oman näköistämme ruokablogia sapuskoista, joiden ainekset ovat pienten, paikallisten tuottajien valmistamia. Luomua, reilun kaupan tuotteita ja rehtiä pohjalaista lähiruokaa. Lisäksi pyrimme joka kesä kasvattamaan aina edellistä enemmän omia vihanneksia, kasviksia ja mausteita. Talouden sähkö tulee jo tuulivoimalasta ja tupa lämpiää puulla. Kapinaa se on pienikin kapina. Pienillä yksityisillä teoilla voi olla merkitystä, jos tekijöiden joukko kasvaa. Onhan meitä tämän lajin "Rannanjärviä" Suomessa jo aika paljon!
Valokuvia ja videoita kaupunkikuvan muuttumisesta Seinäjoen keskustan korttelissa 11 ja sen ympäristössä
Hamppuboksin blogi tarjoaa ajankohtaisia uutisia kannabiksesta ympäri vuoden.
Lomalla Suomessa. Matkailublogi kotimaan matkoista ja vinkkejä mitä tehdä ja missä yöpyä.
Tämä blogi kurkkaa Seinäjoen Rytmikorjaamolla 1.11.2010 ensi-iltansa saavan Kullervo-musikaalin kulissien taakse, paljastaa mitä harjoituksissa oikein tapahtuu ja ketä kaikkia musikaalin taustalla häärääkään!