Minun Afrikkani
Minkalaista on expat- elama Afrikan Rengossa? Kolmannen vuoden raportointia ja valilla vahan kitinaa. Suomesta haettiin esikoinen toukokuussa 09 ja elokuussa edessä on paluu karuun arkeen ja Malawiin.
Avainsanaan kuuluu 119 blogia.
Minkalaista on expat- elama Afrikan Rengossa? Kolmannen vuoden raportointia ja valilla vahan kitinaa. Suomesta haettiin esikoinen toukokuussa 09 ja elokuussa edessä on paluu karuun arkeen ja Malawiin.
En ole tavallinen lifestylebloggaaja. Kirjoituksissani ei ole kyse vain vaatteista, vaan elämästä. Esineiden lisäksi pääosassa on toiminta. Juttua tulee myös julkisuudesta, ja sen hyödyistä ja haitoista.
Depressiivisen rajatilatyttösen seikkailut elämässä ja kuolemassa
Seksuaalinen selonteko tarkoittaa uusien seksikokemusten metsästämistä sekä niiden kirjoittamista ja pohtimista. Selontekoa seksuaalisuudesta.
Bussilla Bangkokiin - seitsemässä viikossa toiselle puolelle palloa. Reitti vie Venäjän, Kazakstanin, Kiinan ja Laosin läpi tarunomaiseen Thaimaahan. Pikavuoro Bangkokiin -blogi seuraa matkaa aina suunnittelusta perille saakka.
Matkapäiväkirjoja ja valokuvia neljältä mantereelta. Ihmisiä, ilmiöitä, kuvia ja ajatuksia.
Nuoren naisen kohtaamisia sekalaisten ihmissuhteiden viidakossa.
Entisen Irlanti-työläisen ja teekkarin nykyinen vauvablogi tulevan isän silmin.
Seikkailunhalun puuskassa (tai lähestyvässä kolmenkympin kriisissä?) pakkasin työ- ja kesävaatteet ja muutin päiväntasaajalle. Elämä Singaporessa on hauskaa, mutta pala sydämestä on aina kotona Helsingissä. Palsta on lanka ystäviin Suomessa ja paikka jakaa ajatuksia, löytöjä ja tunnelmia Kaakkois-Aasian upeasta hubista.
Fiktiivisten Teeparonien Sir Twiningsin ja Earl Greyn seikkailuja, saattaa perustua omaelämänkertoihin tai sitten ei. Mukana seikkailevat hovimestarit Jeeves, Herkko Hildunen. Tällä hetkellä ollaan menossa kohti Kiinaa jossain päin valtamerta Iku-Turson hinaamana.
Kun koko ajan katsoo tähtiin, niin astuu helpommin paskaan. Läskien, työtaakan ja epätyydyttävän parisuhteen alle nääntyvän kolmekymmpisen naisen vitutusblogi.
Arkipäiväisiä tarinoita seikkailumielisen nuorukaisen elämästä. Uskontoa, hajoilua ja rellestämistä, sitäpä se taitaa olla.
Kolmekymppisen miehen elämää niin myötä kuin vastoin käymisissä
Kertomuksia matkoilta maan ääriin: Ylläs, Brasilia, Norrbotten, Jäämeri, Bratislava, Sisilia, Irlanti. Koettuja iloja, hikoiltuja taipaleita, jälkensäjättäneitä näkymiä. Matkakertomukset on tehty jaettaviksi, joten astu laivaan. Hyvää matkaa!
Haluamme raportoida teille suomalaisten matkaajien maailmasta siten, miltä se näyttää meidän tavallisten satunnaisseikkailijoiden silmissä vuonna 2011. Olemme kaksi kokenutta kolmekymppistä reissaajaa, jotka harrastavat valokuvausta ja ovat kiertämässä Aasiaa nyt neljättä kuukautta. Matkamme määränpää sekä sen pituus, ovat vielä meille tällä hetkellä täysin tuntemattomia määreitä. Meitä vie tällä matkalla eteenpäin rakkaus maapallomme eri vivahteisiin, joista haluamme ottaa kaiken ilon irti. Haluamme jatkaa suvaitsevien ja innovatiivisten matkaraporttiemme tuottamista ja toivomme teiltä aurinkoisen lämmintä yhteistyötä tässä missiossamme. Teemme tämän teille, elämän ikuisen virran lapset.
Taru Tuomi and Alex Psaroudakis are sailing around the world and documenting their travels on: www.worldtourstories.com We're currently exploring the beautiful Caribbean islands. South Pacific later this year.
Meksikossa asuvan sinkkutytön elämää. Tarinoita. Seikkaluja. Ajatuksia. Fiiliksiä. Sarkasmia.
Täällä näet sen, mistä ei palavereissa puhuta. Toimistomme on täynnä iloisia persoonia, joille sattuu ja tapahtuu. Blogistamme voit lukea hauskoja tarinoita erikoisista teoista ja tapahtumista maailmalla. Markkinointitoimiston arki on täynnä elämää, elämyksiä ja erikoisia käänteitä. Tämä on The True Story.
Salasuhteen kasvukertomus.