Erkki Tuomioja
Ulkoasiainministeri Erkki Tuomiojan nettikolumni
Avainsanaan kuuluu 91 blogia.
Ulkoasiainministeri Erkki Tuomiojan nettikolumni
Ex-kansanedustaja Susanna Rahkosen nettipäiväkirja.
Kahden pojan äidin, Helsingin varavaltuutetun ja liikepalvelulautakunnan jäsenen ajatuksia jalkapallosta perhe-elämään ja politiikasta työntekoon.
Yleisten töiden lautakunnan varapuheenjohtajan henkilökohtainen blogi. Kirjoittaja on Oy Unicafe Ab:n hallituksen pj ja 29-vuotias pyöräilyä, valokuvausta sekä numeronmurskausta harrastava kantahelsinkiläinen talous- ja sosiaalihistorian opiskelija ja kulttuurin suurkuluttaja.
Opetusministeri Tuula Haataisen nettikolumni
Nuoren demarin vuodatuskanava - ilot, surut ja kirjoitukset - kaikki oleellinen Demariperheestä löytyy täältä.
Kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Arto Bryggaren ajatuksia ajankohtaisista asioista.
Kattava uutispaketti todelliseen uutisnälkään. Reportteri Riku Riemu kertoo, kuinka asiat oikeasti ovat ja missä ja kenen kanssa Suomi makaa.
Politiikkaa, kulttuuria, vallankumousta ja yhteiskuntakritiikkiä. Sosialidemokraattista vimmaa, jota yritetään suoltaa lisää kohtuusäännöllisesti.
Hanna K. H. Kopran ensimmäinen blogikokeilu, josta kehkeytyi blogi. Kaikki alkoi Alppiharjusta ja siirtyi katselemaan maailmaa saariston suojiin. Palavia hihoja ja Memory Lanea...
Vaaliviesti on Mirka Oksan, 28 -vuotiaan lähihoitaja, Sosionomi (amk), eduskuntavaalitukiryhmän ylläpitämä blogi, joka kertoo Mirkan tiestä kohti Arkadianmäkeä
Nuorsosialidemokraatit on perustettu luomaan uudenlaista järjestökulttuuria ja uudistushenkistä keskustelukulttuuria SDP:hen.
Kansanedustaja Risto Kuisman Viikkokurkistus.
21-vuotias uusvantaalainen positiivinen nuori nainen, joka nauttii elämästä 110%. Tämä Turun saaristosta kotoisin oleva typykkä pitää niin valokuvaamisesta, muodista kuin myös politiikasta sekä järjestö toiminnasta. Tällöin blogi sisältää asiaa, tyyliä, mielipiteitä, elämää, hieman höpönlöpöä sekä sopivissa määrin politiikkaa.
Kansanedustaja Jouko Skinnarin nettipakinoita.
Ajatuksiani ajankohtaisista asioista, politiikasta, yhteiskunnasta sekä perheemme arjesta. Olen savolainen - vastuu on siis lukijalla ;)
28-vuotias lähihoitaja, sosionomi(amk) esittää ajatuksiaan maailmasta ja sen menosta videoblogissaan. Ihminen tulee aina ensin.
Kansanedustaja Tarja Filatovin blogi