Kaikkien Asioiden Pikkujättiläinen
Anakronismeja.
Avainsanaan kuuluu 22 blogia.
Anakronismeja.
Peilitalossa
Pohjoimaiden dynaamisimmin pysähdyttävä satiirisivusto.
Suomen luotettavin uutislähde. Erityisosaamiskeskuksina alligaattorit, eduskunta ja Pahkasika. (Eiku The Onion. Eiku Alivaltiosihteeri.)
Matkalla Kaunasiin? Itse olen ollut sieltä palaamassa viimeiset 3 vuotta. Tänä aikana olen kerännyt sen verran kokemusta alueesta, että pystyn opastamaan sinut tämän kylän sykkeeseen, kertomaan parhaat ostospaikat ja selviyymään tästä vaarallisesta urbaanista sokkelosta. Asiakaspalautteen takia Baltian Kirjeenvaihtaja -blogi aloittaa kohta uuden osuuden nimeltä "Kaunasin Karjakko", johon sisällytetään kaikki mahdollinen alatyyli. Täten herkkänahkaisemmatkin henkilöt voivat rohkeasti lukea blogia
Kivaniemen rantavesissä ajelehtii sanoja joita niemeä asuttava kirvesmies keräilee. Sanoista hän muotoilee viestejä tänne äärettömään, laidattomaan ja pohjattomaan virtuaalimaailman keittopataan jossa kukaan ei tunne ketään, mutta kaikki luulevat hyötyvänsä toisistaan jotain. Joku kuorii joka tapauksessa kermat päältä, oli kirnussa kirnuttavaa tai ei.
Mox Mäkelän sarja pätkiä verkkoavaruuden yksinäiselle. Sivusto myös englannin kielellä.
49-vuotiaan muotifanaatikon ajatuksia omasta tyylistään, muodista ja sen eri ilmiöistä. Blogissa esittelen usein myös mun frendien Even, Pekkiksen, Mungon, Salen ja Paven tyylejä.
Tämä lastukokoelma kuvaa arktisen tallaajan salatumpaa puolta. Mielikuvia, ajatuksia, hassuja juttuja, joita harhaileva mieli löytää netistä, arjesta, kissoista, työstä ja vapaasta kellunnasta. Ei ole matkaa eikä aikaa.
Rojun luonnoskirjasta. Joskus myös valmiimpia sarjakuvia.
Blogini ajatuksena on kirjoitella arjen pienistä ja suurista iloista sekä tapahtumista. Satiiri ja miesnäkökulma ovat kirjoitusten kantavia voimia, joten lukekaa tekstejä pilke silmäkulmassa. Profiilin kuva ei esitä minua itseä vielä, mutta kenties tulevaisuudessa. Me miehet kun olemme putkiaivoja.
Malttia ja kohtuutta, koska poliittinen keskustelu on Suomessa liian hurjaa.
Kristian Huitulan Megalopolis. Piirroksellinen huumoriblogi yhteiskunnasta. -We are all living in it-
Laskusuhdanteen ja sarkasmin kirvoittamaa pohdintaa. Persaukisen naisen, äidin, suomen kansalaisen tilitystä elämän arjesta. Satiiria, kritiikkiä, suomalaista sisua ja hulvatonta (ja huonoa) huumoria.
Mäyriäinen on korpifilosofian maisteri, puistokemian tohtori ja armoton tuijottaja. Ei tältä planeetalta.
Täällä ei ole mitään nähtävää.
Rojun luonnoskirjasta. Joskus valmiimpiakin sarjakuvia.
Kerron oman elämäni kieroudesta ja samalla muittenkin. Avainteemoina kyynisyys, ironia ja epäjohdonmukaisuus.
Tavalliselle ihmiselle totuuden tietäminen on mahdotonta. Avuksi on tullut Ainoa Oikea Totuus, jossa kaikki on totta. Sivua käyttävät kaikki suurimmat uskonnolliset ja poliittiset johtajat totuuden tarkastamiseen. Nyt siis myös tavallisen ihmisen ulottuvissa.
Tapani on poliittinen idiootti, mutta ottaa kantaa, ihmettelee, kysyy, haukkuu kaikki, protestoi, itkee, uhoaa, narisee, jäkättää, turhautuu, keksii, viisastelee, oivaltaa (ei kylläkään kovin usein), huutaa, hilluu, muistelee menneitä (mähän sanoin), vaatii, valittaa, puhuu omiaan, mitä milloinkin.