Nallen seikkailut sarjakuvassa
Nalle seikkailee viattoman dekadenteissa absurdeissa sarjakuvissa.
Avainsanaan kuuluu 279 blogia.
Nalle seikkailee viattoman dekadenteissa absurdeissa sarjakuvissa.
Yleistä höpinää 23-vuotiaan Tukholmassa asuvan naisen alun elämästä monikansallisessa opiskelijakommuunissa ja semietäsuhteesta.
Oululaisen tytöntylleröisen sarjakuvablogi. Myös luonnoksia ynnä muuta tämmöstä!
necomania.-sarjakuva kertoo kahdeksasta kissasta, ja satunnaisesti heidän isännistään ja emännistään. Ken Nekolandiaan kerran astuu, ei sieltä helposti pois löydä.
Otteita kuvapäiväkirjoistani, lähtien liikkeelle vuodesta 2003. Joskus saavuttanee tämänkin päivän, mutta siihen on vielä rutkasti matkaa... Osa päiväkirjamateriaalista saattaa sisältää homoeroottiikkaa ynnä muuta K-18 luokiteltavaa materiaalia.
Parikymppisen egoistin edesottamuksia kun muutaman viikon ikäiseen parisuhteeseen ilmoittaa tulostaan vahinkovauva.
sarjakuvablogissa seikkailee Jäärä, joka ottaa kantaa poliittisesti epäkorrektisti.
Blogissa arvostellaan eri nettisarjakuvia.
Kuvia Sarjassa
Moi mä oon nayru 20-vee mä tykkään piirtää.
Blogissa käsitellään mm. pelejä, leffoja, MMA, sarjakuvia ja yleistä maailman menoa.
Nuoren lahjottoman miehen hengentuotoksia laidasta laitaan. Asiaa vapaaottelusta runoihin ja kaikkea siltä väliltä.
Teen lyhyehköjä esittelyitä uudesta ja vanhasta kauno- ja tietokirjallisuudesta. Blogista löytyy myös omia kaunokirjallisia viritelmiä.
Opiskelen Limingan taidekoulussa sarjislinjalla, toiveikkaana marssin kohti tulevaisuutta parempana piirtäjänä. Olen melko normaali miehenalku, kenen hiukset vaihtaa väriä niin tiuhaan tahtiin, että pian saan varmasti piirtää itseni kaljuna. Välillä tuntuu, että elämäni on vain yksi iso aivopieru. Men are my guilty pleausre.
sarjakuvablogi
Turhuuksista sarjakuvia ja sarjakuvista turhuuksia.
Japanilaisen popkulttuurin kuulumisia, arvosteluja sekä kommentaaria niin ajankohtaisuuksista kuin arkistomateriaalistakin, Suomesta ja muualta.
Blogi on sarjakuva/piirros muodossa pääasiallisesti toteutettu tekele, missä kerron elämäni outouksista ja kaivelen pääni sisältöä ulos ja kerron ties mitä kansalle.
Pähkinäpäinen poika seikkailee näissä sarjakuvastripeissä.
Sex, Drugs and Rock`n´Roll, elikkä Kynäpornoa, Sarjakuvaa ja Isämusaa!