onttokallo
sarjakuvablogi
Avainsanaan kuuluu 260 blogia.
sarjakuvablogi
Kevättuulessa taipuva mänty on jo iso elämys. Runoja, haikuja, tankoja, tilastoja, listoja, tutkimuksia, sarjakuvajuonia, kolumneja, juttua elokuvista, treffailua, deittailua, asiaa parisuhteen pullonkauloista et cetera. Jos haluaa tutustua minuun niin parempaa paikkaa ei ole, paitsi ehkä viikonloppu luonani.
Pähkinäpäinen poika seikkailee näissä sarjakuvastripeissä.
Päiviä sarjakuvina.
rovala-opiston sarjakuvalinja
Pieniä palasia elämästäni koirien kanssa.
Sarjakuvablogi pienistä otuksista ja ihmeellisestä maailmasta
Graafisen suunnittelun opiskelijan aivoituksia englanniksi.
Sisältää Petri Fills´n sarjakuvia ja kuvataiteisiin liittyviä kuvia.
Pikkutiikerit Pikkis ja Tittis kertovat elämästään, persoonastaan, kohtaamistaan asioista ja jännittävistä seikkailuista. Kertomukset on väritetty tositilanteista otetuilla kuvilla. Mukana seikkailuissa myös tiikerien ystävä Leijona sekä tiikerien Plisi ja Pläiti eli IsoTiikeri ja Prinsessa. Hyvän mielen blogi. Kevyitä ajatuksia ja iloa arjen keskelle, myös aikuisille.
Kuvapäiväkirjaa, sekalaisia juttuja, koiria, käsillä tekemistä, ajatuksia, mekkoja, koiria, korkokenkiä, kirpputoreja ja mitä milloinkin. En ota kirjoittamista liian vakavasti, eikä koskaan voi mielestäni hymyillä liikaa. :)
Sarjakuvablogin ja luonnoskirjan kammottava yhteensulautuma, vapise kansa.
Päivän aikana kertyneitä mielleyhtymiä ja lukukokemuksia. Aihepiirit vaihtelevat laajasti laidasta laitaan.
Vaihda päivittäiset salkkarit ponien elämään! Skandaaleja, arkea. Elämää ja kuolemaa. Ponit.
Oskari (kirjallisuudenopiskelija, protestanttihippi, scifimörkö jne.) kirjoittaa elämästä, kulttuurista, maailmankaikkeudesta ja kaikesta.
Positiivisen ajattelun opasblogi. Näin on kivempaa.
Piirroksia, sarjaksia ynnä muuta mukavaa, mitä nyt sattuu papereista löytymään. (8
Sarjakuvia arjesta ja virtuaalikoirasta