Hannako
Tamperelaisen olennon elämää ja aatoksia sarjakuvien muodossa.
Avainsanaan kuuluu 260 blogia.
Tamperelaisen olennon elämää ja aatoksia sarjakuvien muodossa.
Päiviä sarjakuvina.
Punk-, Metal- ja Japanirock-henkisen taideopiskelijan sähläilyä sekä elämää sarjiksina!
Blogini kuvituksissa tarkastelen muotoja uusista näkökulmista. Sen ideana on tehdä uusia kuvia valmiista muodoista. Asiat ovat monesti enemmän, kuin miltä ne aluksi näyttävät. Nosturi voi olla hevonen tai haarukasta voi tehdä naisen. Näkemisellä ei ole rajoja. Siinä on mielestäni jotain äärimmäisen kiehtovaa. Surrealistinen ja kokeileva lähestymistapa luovat mielessäni herkkiä hahmoja ja maisemia, jotka kumpuavat alitajunnan ja havainnon yhdistymisen leikkauspisteestä. Lisäksi blogissa seikkailee muun muassa sarjakuvahahmot arjen soturi ja kävelevä pylly. Tarkoitus olisi luoda myös uusia hahmoja. Tulevaisuudessa hahmosuunnittelu voi korostua blogini sisällössä. Ota yhteyttä jos työt kiinnostavat tai sinulla on yhteistyöhaluja kuvieni suhteen.
Hiukan itseironinen sarjakuva blogi, jonka suurin olemassa olon syy on harjoitella sarjakuvan jaksottamista ja yleisesti piirtämistä säännöllisesti, jos joskus jotain kunnon sarjakuvaakin saisi aikaiseksi. Tarkoituksena olisi yrittää päivitellä viikon välein jonkin näköistä shaibaa. Tällä hetkellä blogissa tosiaan on aiheena oma elämä, mutta mitä luultavammin fiktiivisiäkin hahmoja liittyy sarjakuvien kulkuun ajan myötä.
Kimmo Kristian Rajalan internetissä noin kerran viikossa päivittyvä sarjakuvasivu. Katvealue yhdistelee omaelämäkerrallista minäminä-blogaamista outoon, absurdiin ja hetkin surrealistiseen rinnakkaismaailmaan, joka kieltämättä onkin paljon mielenkiintoisempi kuin sarjakuvapiirtäjän oma, tylsä elämä.
Erään Vernan kuvapäiväkirjasta.
2006 vuonna perustetun Team Pärvelön jäsenet ovat vaihdelleet paljon aikojen saatossa, mutta tällä hetkellä tiimimme koostuu kolmesta n.~20-vuotiaasta tyttösestä joilla on yhteinen harrastus: kuvataide. Harrastamme yhdessä myös cosplayta, animea, mangaa, pelejä ja taidetta. Tämä blogi on luotu keskittymään oikeastaan täysin taidepuoleen ja etenkin sarjakuviin.
Kirjoitusblogi ja kirjablogi. Varjokirjoja taskumarkkinoille ja independenttiä alternativea, ajoittaisella musiikilla. Lataa ilmaisia kirjoja tai osta pod-versioita.
Kirjoitusblogi ja kirjablogi. Varjokirjoja taskumarkkinoille ja independenttiä alternativea, ajoittaisella musiikilla. Lataa ilmaisia kirjoja tai osta pod-versioita.
Hajatelmia erinäisistä aiheista. Toimii lokikirjana kirjoittajalle, jotta tämä muistaisi mitä on mielessä liikkunut. Kommentit ja keskustelu tervetulleita elleivät jopa suotavia:) Kirjoittajana nuori naisihminen.
Sarjakuvablogi elämästä avopuolison ja kissan kanssa.
Kuvataideblogi Taideteollisen korkeakoulun opiskelijalta. Hyvin vähän tekstiä, hyvin paljon kuvia.
Pähkinäpäinen poika seikkailee näissä sarjakuvastripeissä.
Tarmon sarjakuvablogi.
Viihdy tai opi!
MKKEntertainmentin blogi, jonne päivitetään yksittäisiä uutisia, ruutuja, sivuja ja kansia sarjakuvistamme.
Nallem.net on sarjakuvablogi joka käsittelee queerelämää, toimintaa ja mitä nyt sattuu mieleen tulemaan kokeilevalla otteella.