Avainsanaan kuuluu 16 blogia.
Sanoittajan ja toimittajan mediakritiikkiä, yhteiskuntakritiikkiä, tunnelmia ja tietoa Turusta, huumoria, viihdettä, ihmissuhteita, runoja jne.
No kun eräillä nyt vaan sattuu olemaan pakkomielle aloittaa yhä uusia blogeja ihan silkasta aloittamisen riemusta. Tämä keskittyy musiikkijuttuihin. Luultavasti vähän sanoja, enemmän ääniä. Päivittyy välillä. Ehkä. Blogin takana on kolmenkympin kriisissä rimpuileva ihmisnaaras, jota Imagossa on yksimielisesti kuvattu sanoilla KIUKKU ja HILPEYS.
sinistä lyriikkaa
Blogin nimi tulee Eleanoora Rosenholmin kappaleesta. Otan kappaleen sanoituksista lauseen kerrallaan ja kirjoitan jotain siihen liittyvää.
21-vuotiaan muusikkotyton hopinoita Lontoosta ja musiikista.
Blogissa julkaisen kirjoittamiani tekstejä: ajatuksenjuoksua, runoja, kuvaelmia ja muuta mieleentulevaa.
Suomaan syövereistä nousee ajatuksia joskus selkeitä joskus humuisia
Mun elämää, sen iloa ja tuskaa, usein linkitettynä laulujen sanoihin
Musiikkiblogi kaikesta mahdollisesta musiikkiin liittyvästä: arvosteluja, meemejä, fiiliksiä, muistoja, listauksia, tarinoita... You name it. Pääpaino popissa, mutta mukaan mahtuu myös muita musiikkityylejä: heviä, rockia, iskelmää, lattareita, countrya... Fiiliksen mukaan
Opiskelijatyttö listaa elämänsä kappaleet. Uusia bongauksia ja vanhoja suosikkeja. Hyvää musiikkia on paljon - joten miksi ei kertoa hyvistä kappaleista toisillekkin?
Teuvo Väisäsen kotisivut ja blogi
Blogissani käyn läpi erilaisia ajatuksia, jotka usein ovat valtavirran mielipiteitä vastaan. Toisin sanoen pidän itseäni toisinajattelijaksi. Toivon muiden toisinajattelijoiden lukevan blogiani ja kertovan omia näkemyksiänsä ja ajatuksiansa asioihin.
Heissan! Tiedossa mm. lempikappaleitani, uutta musiikkia ja lempisanoituksiani.
Teini-tyttö kirjoittelee päiviensä tapahtumista monilla kuvilla ja fiilisten mukaisilla lyriikoilla maustettuna (: