something about me
15-vuotias tyttö kertoo elämästään, ystävistä, perheestä, vaatteista, muodista ja kaikesta TURHASTa. :-)
Avainsanaan kuuluu 14 blogia.
15-vuotias tyttö kertoo elämästään, ystävistä, perheestä, vaatteista, muodista ja kaikesta TURHASTa. :-)
Jälkiä lumessa. Ajatuksia elämästä: salaisuuksia ja helpotusta. Astu sisään ja koe erilaisia toiveita ja pakopaikka maailmalta.
Runoja, salaisuuksia, ja hölmö hullu rakkaus.
Blogi 19 vuotiaan nuoren miehen elämästä, jossa mm. tulevaisuus, koulutus, seksuaalisuus, yksinäisyys herättävät kysymyksiä ja tunteita.
"Salaa voi olla mitä tahansa. Niin salaa, että tarvitaan joku lahtelaisen lukiolaisen kaltainen arjen sankari paljastamaan totuus."
Asiaa miehistä, seksistä ja parisuhteesta. Mukana myös kirjoittajan henkilökohtaisia paljastuksia edellä mainittuihin aiheisiin liittyen.
Blogi kertoo 19-vuotiaan naisen salasuhteesta vanhempaan varattuun muusikkomieheen.
Jaan kanssasi kaikki salaisuudet elämääni, itseeni ja muihin ihmisiin ympärilläni liittyen. Mutta yhden salaisuuden pidän itselläni: oman henkilöllisyyteni. Kaiken muun paljastan sinulle - sillä onhan salaisuudet luotu eteenpäin kerrottaviksi.
Syömisongelmia viimeiset kolme vuotta, iso läski lihava, mutta nyt viimein laihaksi.
Kaks hölmöö tyttöstä kirjoittelee blogia niin lifestyle-tyylisenä kuin kauneusaiheisenakin. Mitä kauneus oikeasti on? Mikä on kauneuden salaisuus? Mitä olemme valmis tekemään kauneuden eteen? Onko kauneus sisäistä? Tutkitaan kauneusihanteita, ihan kotimaassa kuin vähän kauempanakin, saatetaan vähän gallupiakin tehdä ja miettiä sitten ihan konkreettisestikin kauneutta ja niitä naisten ihania laittautumisrituaaleja. Vähintään kerran kuukaudessa koitetaan tästä aiheesta kirjottaa, mutta muuten höpötellään kaikenlaista muuta maan ja taivaan väliltä sekä lataillaan kuvasaldoa aina tänne.
Yhteiskunnallista pohdintaa ja vähän kuumottavaa faktaakin
salaisuuksia
Sinkkunainen 30+ vee pohdiskelee kaikkea maan ja taivaan välillä.