~La petite Haydee~
Suomesta ensin Ruotsiin, ja seitsemän siellä asutun vuoden jälkeen, Saksaan ajautuneen suomalaisen enemmän ja vähemmän järkeviä ajatuksia ympärillä tapahtuvasta elämästä.
Avainsanaan kuuluu 124 blogia.
Suomesta ensin Ruotsiin, ja seitsemän siellä asutun vuoden jälkeen, Saksaan ajautuneen suomalaisen enemmän ja vähemmän järkeviä ajatuksia ympärillä tapahtuvasta elämästä.
Blogi ulkosuomalaisen pariskunnan elämästä Kanadassa, sekä aiemmista vuosista Saksassa. Kertomuksia myös pariskunnan matkustelusta maailmalla sekä arjesta ulkomailla.
Haaveilija. Luonnonlapsi. Prinsessa. Emotional drunk. Material girl. Minä ja Berliini. Me. Ihastelee pieniä juttuja ja osaa nauttia elämästä. Halvat huvit. Leikkimieli ja spontaanisuus. Rakastaa kaiken visuaalisen suunnittelua ja toteuttamista. Haluaa pukeutua kivasti - kuvaa asunsa muistiin. Tykkää myös tehdä vaatteita itse. Kaikenlainen näpertely on mieleen. Rakastaa hyvää ruokaa. Kuola suupielistä valuen kuvaa kuitenkin ensin annoksensa. Haluaa jakaa reseptinsä. On myös elementissään tanssilattialla drinksu kädessä. Yrittää päästä eroon ötökkäkammostaan kuvaamalla kuolleita hyönteisiä.
I have stared this blog as a part of my personal investigative journey as an artist and as a researcher into my life as a ‘Trailing Spouse’. Here I hope to share my thoughts, ideas and feelings about this life situation I find my self in. I regard this Blog as a part of my visual journaling process and I will periodically post my own art works dealing with the issues of belonging and identity of a ‘Trailing Spouse’ here.
22-vuotias savolaistyttö tekee havaintoja, katselee ympärilleen ja kirjoittaa kokemuksistaan vaihto-opiskelijana Saksan Düsseldorfissa. Arkea, juhlaa ja kaikkea siltä väliltä.
Kotona, maailmalla. Pienellä rahalla, suurella sydämellä.
Yritän pistää talteen Berliinissä testatut ravintolat, kahvilat, kaupat, nähtävyydet ja kokemukset elämän varrelta. In English, sillä lähtökohta oli muutto Dublinista.
Kertomuksia elämästä Berliinissä suomalaisin silmin tarkasteltuna.
Blogissa puidaan Saksan Bundesligaa suomalaisesta vinkkelistä. Otteluiden ennakointia, analysointia sekä vetospekulaatioita ja tietysti suomalaisten pelaajien (Pukki, Ring) otteita seurataan tiiviisti.
Opiskelijatyttö Jyväskylästä kirjoittaa vaihtovuodestaan Saksassa. Luvassa kokemuksia vaihdosta, kulttuurista, kielestä ja tietenki opiskeluelämästä Saksassa.
Tamperelaisen pariskunnan elämää Saksan Ulmissa ja muualla.
Thirtyandsomething working-mom from Finland is telling about her life near Frankfurt in Germany. Decorating, gardening, DIY, shopping, fashion, food, style, travelling, happy thoughts, good mood, positive attitude, little luxuries and everyday life.
Arkea ja juhlaa Keski-Euroopassa Tervetuloa lukemaan blogiani! Kirjoittelen tänne omasta elämästäni, minulle tärkeistä asioista ja tapahtumista. Muutin kymmenen vuotta sitten Etelä-Saksaan ja olen kotiutunut tänne niin hyvin, etten voisi kuvitella palaavani Suomeen. Olen nuorena matkustellut paljon, käynyt monissa maissa ja asunut vuosia ulkomailla: nyt olen löytänyt minulle sopivan paikan asua: täällä olen onnellinen!
Blogi, joka kertoo pääkaupunkilaistytön vuodesta Saksassa 2011- 2012! Seuraa, kun valmistaudun vaihtarivuoteen, tutustun uuteen kulttuuriin ja elän elämäni parasta vuotta!
Kokkailen – hyvästä ruoasta tulee hyvä mieli Tämän blogin kirjoittajat ovat amatöörejä, jotka rakastavat ruoanlaittoa ja hyvää ruokaa sekä aterioiden yhteydessä syntyvää yhdessäoloa. Tätä kaikkea toivomme jokaisen lukijan löytävän näiltä sivuilta. Nautintoa ruoasta!
Saksaan rakkauden perässä muuttanut suomalaistyttö kertoo elämästään ja kuulumisistaan Saksassa.
Blogi, jossa kerron vaihto-opiskelustani, ja siihen liittistä asoista, sekä omasta elämästäni.
Olen 16-vuotias tyttö, joka meinaa jättää Suomen ja viettää vuoden 2011-2012 vaihdossa Rösrathissa, Saksassa. Blogissa tulen jo ennen lähtöäni raportoimaan asioista, jotka liittyvät vaihtovuoteeni, sekä sitten tietysti myöhemmin kertomaan miten Saksassa elo sujuu. (:
Tämä blogi kertoo elämästäni Saksassa, jonne muutan vuodeksi vaihto-oppilaaksi. Tavoitteena unohtumaton, hauska ja hullu vuosi!