~La petite Haydee~
Suomesta ensin Ruotsiin, ja seitsemän siellä asutun vuoden jälkeen, Saksaan ajautuneen suomalaisen enemmän ja vähemmän järkeviä ajatuksia ympärillä tapahtuvasta elämästä.
Avainsanaan kuuluu 126 blogia.
Suomesta ensin Ruotsiin, ja seitsemän siellä asutun vuoden jälkeen, Saksaan ajautuneen suomalaisen enemmän ja vähemmän järkeviä ajatuksia ympärillä tapahtuvasta elämästä.
Yritän pistää talteen Berliinissä testatut ravintolat, kahvilat, kaupat, nähtävyydet ja kokemukset elämän varrelta. In English, sillä lähtökohta oli muutto Dublinista.
Kertomuksia elämästä Berliinissä suomalaisin silmin tarkasteltuna.
neiti seikkailee. suomessa. saksassa. kirjoittelee mitä menee pään sisällä ja ulkopuolella.
Hessen, Saksa. Kirjoittaja lähestyy pikkuhiljaa kolmeakymmentä. Eloa täyttämässä väitöskirja, ihan paikallinen kihlattu, sisustusmietteet, kotona puuhastelu ja joskus satunnaisesti ruoka sekä kirjat - eli siis kaikki mitä arkeen nyt mahtuu.
äkkilähdöt ja halvat matkat löytyvät helposti yhdeltä sivulta. Etsi oma matkatoimisto ja äkkilähtö sieltä uudelle ja rentouttavalle lomallesi.
Puoliksi saksalaisen tytön vuoden mittainen kielitaidon, juurien ja saksalaisuuden syvimmän olemuksen etsintä...
Tampereen seudulta Turun kautta Müncheniin. Lapset puhuvat sekä suomea että saksaa, mutta mies käytännössä vain saksaa. Työnäni on suomen kieli ja kirjallisuus, mutta niistä kirjoitan harvoin, enimmäkseen joistain... kevyistä arkielämän tuulahduksista...
Tarinoin mun jokapäiväisestä aupairin elämästä, arkipäivän kriiseistä, ulkomailla asumisen probleemoista, matkailuhimosta, mun tv-sarjaobsessioista ja tulevista aviomiehistä.
Valoa ja väriä filmillä - nyt entistäkin hitaampana!
Lyhyitä ja vähän pidempiä kirjoituksia historiasta. Aiheet maanläheisiä ja päivityksiä useampana päivänä viikossa!
Alkupuolella Berliinistä ja Bangkokista, myöhemmin Helsingistä ja elämästä. Ja tietysti perus teknologiakommentointia.
Alkupuolella Berliinistä ja Bangkokista, myöhemmin Helsingistä ja elämästä. Ja tietysti perus teknologiakommentointia.
Interactive Media and other joys of my life as a student.
Kolmenkympin ylittäneen yhteiskunnallisen ympäristötutkijan ja naisen tuskailua elämän kummallisuuksien kanssa.
Blogissa puidaan Saksan Bundesligaa suomalaisesta vinkkelistä. Otteluiden ennakointia, analysointia sekä vetospekulaatioita ja tietysti suomalaisten pelaajien (Pukki, Ring) otteita seurataan tiiviisti.
parikymppinen nainen viettä ainakin vuoden Saksassa hevostallilla työskennellen. Jutut kattavat ajatuksia elämästä ja olemisesta Saksassa.
Arkipäivää saksalaisittain, terveisiä kaikille suomen tutuille ja myös treenipäiväkirjaa tulevan Agility + ToKo pommini Emmin kanssa.