Kupittaan mielisairaala
Sairaalapäiväkirja Kupittaan mielisairaalasta osastolta A2 vuodelta 2002.
Avainsanaan kuuluu 94 blogia.
Sairaalapäiväkirja Kupittaan mielisairaalasta osastolta A2 vuodelta 2002.
Päivitetty 15. tammikuuta 2009 klo 18:04
Naisihminen, äiti, vaimo, pillipiipari purkaa elämänsä vyyhtiä ja kamppailee kahden tutkinnon, maailman urpojen asioiden ja itsensä kanssa.
Päivitetty 22. toukokuuta 2012 klo 04:19
Ehlers-Danlosin syndroomaa ja MS-tautia sairastavan vammaisen naisen nettipäiväkirja.
Päivitetty 25. toukokuuta 2012 klo 02:30
Amsterdamissa asuva Maija Haavisto on kirjoittanut työkseen jo vuosien ajan, kaikkea musiikkiarvosteluista lääketieteellisiin tietokirjoihin. Hänen esikoisromaaninsa Marian ilmestyskirja ilmestyi lokakuussa 2011. Maijan ilmestykset käsittelee kirjoittamisen ja kirjojen lisäksi myös aiheita, joista yleensä ollaan hiljaa. Ajoittain saatetaan törmätä myös runoihin, novelleihin ja kirja-arvosteluihinkin, ehkä myös tarinoihin arjesta Hollannissa.
Päivitetty 28. toukokuuta 2012 klo 16:20
Kolmekymppisen amputaation kokeneen naisen elämää kahden kissan ja miehekkeen kanssa.
Päivitetty 27. toukokuuta 2012 klo 19:04
ihmeitä vai tekoja minun elämästäni
Päivitetty 4. huhtikuuta 2010 klo 15:04
25-vuotiaan opiskelijatytön elämää mallintöiden, terveellisen elämän, urheilun ja selkärankareuman kanssa tasapainotellen.
Päivitetty 25. toukokuuta 2012 klo 16:25
Tarina miehestä, ja hänen yhden miehen taistelustaan elämässä jossa terveys petti täysiikäisyyden myötä, tarina joka on vetännyt monet sanattomaksi. Tarina pojasta, jonka elämä kasvatti mieheksi.
Päivitetty 17. huhtikuuta 2012 klo 00:40
rikkoutunut keski-ikäinen kerää elämänsä palasia kasaan ja kirjoittaa siitä, mikä on sydäntä lähellä, välillä kuivalla huumorilla ja sarkasmillakin
Päivitetty 17. helmikuuta 2010 klo 22:34
Lisätietoa – Seuraa blogiaSyöpää sairastaneen naisen mietteitä. Tavoitteena jakaa tietoa ja omia kokemuksia, jotta kenties joku muukin saisi avun. Rehellistä kerrontaa siitä, mitä olen kokenut sairauteni aikana ja mistä koen löytäneeni avun. Sisältää perinteisten ohella myös rinnakkaisia hoitomuotoja.
Päivitetty 9. syyskuuta 2008 klo 00:07
Potilas taistelee olemassaolostaan ja tämä on hänen yksityistä terapiaansa. Psykoterapia-linkkejä tarjolla. Ja terapeutteja.
Päivitetty 15. huhtikuuta 2007 klo 00:06
Ramman jorinoita ja huomioita ympäröivästä yhteiskunnasta.
Päivitetty 26. helmikuuta 2009 klo 23:43
Ei vähempää kuin elämää. Nuori nainen sulhasen, opiskelun, äidin syövän, rahapaniikin, kuntosalin, laulamisen, piirtämisen ja eläinten muodostaman piirin keskiössä.
Päivitetty 15. lokakuuta 2008 klo 11:46
Elämää diabeteksen kanssa.
Päivitetty 5. toukokuuta 2012 klo 02:54
Kasvava joukko ihmisiä sairastuu pysyvästi sisäilman epäpuhtauksien, kuten kosteusvauriosta syntyvien mikrobien ja kemikaalien takia. Lehdissä on päivittäin juttuja rakennuskantamme surkeasta kunnosta. Suomi on kylmä ja kostea maa, mikä asettaa rakentamiselle erityisiä haasteita.
Päivitetty 6. huhtikuuta 2012 klo 10:01
Opiskelijaelämää. Potutusta, projekteja.
Päivitetty 14. toukokuuta 2008 klo 09:45
Lisätietoa – Seuraa blogiahuomioita ammatista, elämästä ja työstä sosiaalityöntekijän näköalapaikalta
Päivitetty 19. syyskuuta 2010 klo 00:20
Tässä blogissa tarinaa, turinaa ja välillä rutinaakin meidän elämänympyröistä. Elämäämme värittää (=määrää aika pitkälti) mun sairastama crohnin tauti. Joten sen tiimoilta on tarinaa myös tässä. Kokkauksiakin, käsitöitä...vähän kaikkea mitä elämään kuuluu =)
Päivitetty 28. toukokuuta 2012 klo 15:16
Perinteisiä, kristillisiä arvoja kannattava ja kantaa ottava blogi. Tavoitteena seisoa muurin aukossa ja herätellä Suomen kansaa!
Päivitetty 28. toukokuuta 2012 klo 23:01
Miltä syömishäiriösta irroittautuminen tuntuu? Millaista on repiä itsensä irti siitä mustasta suosta joka vain tappaa ellei sieltä nousisi? Miltä elämän sen jälkeen näyttää, kuulostaa, tuntuu ja maistuu. Siitä tämä blogi kertoo. Matkalla minuksi, matkalla ehjäksi.
Päivitetty 25. toukokuuta 2012 klo 11:47
