Aina söpö
Parikymppinen tyttö, kaksi kissaa, hevonen ja poni. Kymmeniä mekkoja, kenkiä, kirjoja, levyjä. Ihanaa elämää.
Avainsanaan kuuluu 23 blogia.
Parikymppinen tyttö, kaksi kissaa, hevonen ja poni. Kymmeniä mekkoja, kenkiä, kirjoja, levyjä. Ihanaa elämää.
Japania, muotia, koruja, askartelua... Söpöä elämää!
Aloitin blogaamisen maaliskuussa 2010 kertoakseni minua inspiroivista asioista. Blogi sisältää monia selityksiä mm. lempibändistäni, toteutuneista unelmista ja muista asioista mitä on koettu niin ystävien kuin muidenkin kääpiöiden kanssa :') Koittakaa siis kestää näitä kummallisia tarinoita ja "pieniä" fiilistelyjä joiden mukana elän yhä kirjoittaessani niistä. (siksi oikeinkirjoituskin saattaa hieman vaihdella). ℒℴѵℯ, ℒinkinℒayra
Söpöyssyndroomasta kärsivä kirjoittelee kaikesta söpöstä, käsitöistä/ompelusta, cosplaysta, videopeleistä, Hello Kittystä, animesta ja mangasta, elokuvista, musiikista, matkailusta ja kaikesta muusta, mitä mieleen juolahtaa.
94-syntyneen tyttösen söpsö blogi
Pienen tytön tarinaa elämästään ja tyylinsä kehittymisestä. Värien sekä japanilaisen muodin inspiroima blogi.
Purkkihullun päiväkirja kertoo kosmetiikasta,purkeista ja purnukoista sekä muista suloisista asioista. Blogi sisältää kosmetiikkatestausta ja -arvosteluja.
❤~Emilian blogi söpöstä pukeutumisesta tanssiin, käyn Sibelius lukiota ja olen kiinnostunut gyaru tyylistä. Käykää ihmeessä katsomassa!❤
Nuoren naisen höpinää kynsistä,meikeistä, elämästä ja kaikesta asiaan kuulumattomasta- huumorintajua unohtamatta.
Random feilausblogi 15 vuotiaan tyttösen kirjoittamana, aiheina elämä, söpöt asiat ja atooppisen ihon kanssa painiskelu.
28-vuotias helmiin hurahtanut tyttö joka elvyttelee koruharrastustaan usean vuoden tauon jälkeen. Pikkuhiljaa mukaan putkahtelee uusia käsityöharrastuksia; virkkaamista, neulontaa...
15 vuotiaan emotyylisen tytön blogi, lähinnä päivityksiä päivästäni. ja matkastani kohti parempaa elämää. - Elämää masennuksen kynsissä - parempina päivinä iloisempaa tekstiä..
Pieni tyttö pukeutuu röyhelöihin, opiskelee vaatetusalaa, tykkää tehdä käsillä, tuntee maailmantuskaa ja yrittää ekoilla.
17-vuotias oululainen naisenalku kirjottelee asioista, jotka kiinnostaa ja on lähellä sydäntä (esim. se tummat kiharat hiukset ja ruskeat silmät omaava tapaus, joka asuu liian kaukana). Lue ite nii ymmärrät.
Kirjoittaja fanittaa aasialaista kosmetiikkaa, mineraalimeikkejä, Lushia ja kaikkea söpöä. Höpinää näistä ja joskus vähän muustakin.
Kaksi lukioikäistä teinityttöä kirjottavat elämästään, ongelmistaan ja onnistumisistaan matkalla kohti aikuisuutta
Cute food = Söpöjä ruokia, sekä paljon muitakin reseptejä..
Taimu ja Chichi ovat kaksi kissaa, joista toinen on paksumpi kuin toinen!