Kaappilaihduttajan kaappilaihdutus
Laihdutan "salaa" ylimääräiset kilot pois. Blogissa seuraan kulloistakin painoani ja toisinaan kerron kuntoilusta ja ruokailusta.
Avainsanaan kuuluu 349 blogia.
Laihdutan "salaa" ylimääräiset kilot pois. Blogissa seuraan kulloistakin painoani ja toisinaan kerron kuntoilusta ja ruokailusta.
Näin paranet aknesta ruokavalion avulla.
Hei, olen Pearl ja olen päättänyt laihtua! Päätöksen takana on liian monta vuotta kasvavaa painoa ja mahamakkaroiden piilottelua. Tervetuloa seuraamaan pian 20-vuotiaan naisenalun laihdutusblogia.
Liikkuvan naisen ruokaan liittyviä juttuja. Hyvänmakuisten ruokien reseptejä. Ruokapäiväkirjan pitoa. Mielipiteitä ravitsemuksesta. Jumppaa!-blogin sisarblogi.
Helppoja ja terveellisiä kasvisruokareseptejä - myös vegaanisia - avuksi paremman arjen pyörittämiseen sekä ajatuksia ja ideoita eettisestä kuluttamisesta.
Mies sohlaa ja säätää keittiössä.
Parikymppisen tytön kropasta katoaa viisi kiloa ennen elokuun 14. päivää. Keinoina karppaus ja liikunta.
19-vuotias naisenalku laihduttelee kilojaan. Höpinää ruokavaliosta, urheilusta ja kaikesta maan ja taivaan väliltä. Tavoitteena on ennen kaikkea löytää se kuuluisa kultainen keskitie.
Helppoja karppi reseptejä omasta keittiöstä ...
Blogi kertoo kaikesta nuoren tytön elämässä! Tervetuloa seuraamaan nuoren tytön elämäntyyliä- shoppailua, kavereita, vapaa-aikaa, ruokaa... - kaikkea!
Liikuntafriikki opiskelija, jolle lepopäivät ovat lähes tuntematon käsite. Hyväntuulinen blogi omista liikuntaharrastuksistani ja muuta höpötystä.
Tyttö joka on aina ollut pyöreä, ja nyt kun koulu vaihtuu hän haluasi mennä sinne laihempana,normaalina ja kauniina. Hän haluaisi että ikuiset katseet ja haukkuminen lopetettaisiin. Hän toivoo apua ja tukea
Dieetit.fi-sivustolla aiheina ovat laihduttaminen, erilaiset dieetit ja ruokavaliot sekä laihdutustuotteet. Lisäksi herkkusuut löytävät meiltä vähärasvaiset laihduttajan reseptit.
Tervetuloa hengailemaan nelikymppisen lähiörouvan kuulaprojektin liepeille. Tavoitteena elämäni ensimmäiset viralliset urheilukilpailut, syksyn SM-skabat ja lajina Girevoy Sport, Long Cycle. Blogissa saattaa toisinaan vilahdella myös karppiruoka-aiheisia pätkiä ja vähän joogaakin. Saa nähdä mitä muuta.
Parikymppisen naisen höpinää seikkailusta työharjoitteluun Thaimaaseen.
Blogin kirjoittaja on erikoisruokavaliolla ja rakastaa ruokaa. Kaikki reseptini ovat gluteenittomia ja 99% kasvisruokaa.
Blogistamme paistaa optimistinen elämänasenne ja rakkaus sisustukseen.Intohimona ja projektina uudet elämäntavat, liikunta, terveys, ruoka, oman tyylin etsiminen ja parempi arki. Elämän askareita, muistoja huomiseen, suunnitelmia tulevaisuuteen. Tervetuloa lukemaan!
Oman elämäni blogi. Arkea, surua, iloa, rakkautta, yksinäisyyttä, käsitöitä, kuvia, kääpiökoira, kissa, sairaanhoitaja. Rehellinen blogi aroistakin asioista.
Terveellisesti solakkaan ja lihaksikkaaseen kuntoon, seuraa matkaani. Toivottavasti saat siitä motivaatiota omaan elämääsi. :)
Päälle kakskymppisen naisen elämäntapamuutosblogi, koskien bailaamisen vähentämistä ja vanhan kropan takaisin saamista. 20 kiloa on tullut 2 vuodessa ja niistä hankkiudaan nyt eroon. Tässä blogissa siis seurataan tiiviisti projektin edistymistä, joten tervetuloa seurailemaan! Toivon täällä tsemppihenkeä ja omia kokemuksia myös muilta. Toivon voivani toimia hyvänä ja terveellisenä esimerkkinä ja tsemppinä lukijoille. Jos sinä pystyt, minäkin pystyn! Kaikki kysymykset terveelliseen ruokaan ja painonpudotuksen ongelmiin liittyen on myös tervetulleita! :)