Food with a twist
Herkullisia ruokia milloin mistäkin. Pääasiallisesti gluteenittomia ja mahdollisimman paleota!
Avainsanaan kuuluu 583 blogia.
Herkullisia ruokia milloin mistäkin. Pääasiallisesti gluteenittomia ja mahdollisimman paleota!
Food that is good for you body and your spirit. Sometimes it's just for the spirit :) Raakaruokaa ja muita keittiötouhuja 29-vuotiaan iloisen kokin käsistä.
Fredrikan keittiössä kokataan puhtaista raaka-aineista gluteenittomasti, lisäaineettomasti ja ennakkoluulottomasti.
Kokeiluja keittiössä.
Ruokaa tekien, siitä lukien ja sitä nauttien. Sattumina välispiikkejä aiheen vierestä. Mutta ennen kaikkea maukasta kotiruokaa inhimillisellä otteella. Tervetuloa gastromanioitten joukkoon!
Kolme Ähtäriläisperäistä sunnuntaikokkia ovat syntyperästään huolimatta koetellut hyvän maun rajoja jo vuosia ja loihtinut erilaisiin teemailtamiin toinen toistaan herkullisempia atrioita. Innostusta haemme eri maiden köökeistä ja nakkikioskeista, Ryynäreistä, Suomalaisesta eräkokkauksesta ja ennenkaikkea Uuno Turhapuron kuvaamista herkkumuonista, joille ei löydy vertaista... Julkaisemme täällä menuja ja kuvauksia ruuanlaittosessioistamme kuvien kera.
Gloria ja glorian koti
Taivaallista vegaaniruokaa!
Tämä blogi on saanut nimensä lastemme tämänhetkisten suosikkiherkkujen mukaan. Kokeilemme ja maistelemme uusia juttuja sillä periaatteella, että lapsiperhekin voi syödä hyvää, ravitsevaa ja laadukasta ruokaa :) Keittiössä hääräilee pääosin äitimamma, jota inspiroivat tällä hetkellä ruokatrendeistä eniten luomu- ja lähiruoka, raw food sekä superfoodit.
Jaakko Heinimäki kertoo, mikä ruoassa puhuttaa ja mikä on hyvää.
Gourmet-kerhon parissa hääräävät ne, jotka pitävät hyvän ruoan laittamisesta ja erityisesti sen syömisestä! Toimintamme koostuu pääasiassa kahvila- ja ravintolaekskuista sekä eri teemojen mukaisista ruoanlaittoilloista. Gourmet-kerho ei välttämättä tarkoita hanhenmaksaa ja kaviaaria, vaan juuri sitä mitä itse päätämme kulloinkin pitää hyvänä ruokana. Tervetuloa mukaan seuraamaan toimintaamme!
Gran Canaria eli Kanarian Saaret ovat suomen suosituimpia matkakohteita joihin tehdään matkoja ympäri vuoden. Nämä Espanjan saaret ovat varsinkin talvimatkailijoiden suosiossa, kun täällä ilmat ovat lumiset ja kylmät, niin ihmiset matkustavat kanarian saarten lämpöön ja aurinkoon. Kannattaa etsiä kanarian saarten äkkilähtöjä, jos haluaa säästää matkoillaan. Parhaat matkat myydään kuitenkin nopeasti, joten jos haluaa matkustaa sesonkiaikana, kuten jouluna ja hiihtolomalla, kannattaa varata matkat gran canarialle jo hyvissä ajoin. El Hierro, Las Palmas, Teneriffa, Fuerteventura ja muut suositut kanarian matkakohteet ja niiden vinkit löydät näiltä sivuilta.
Löydät täältä helsinkiläisen pariskunnan virtuaalisen keittokirjan. Menossa mukana herra T ja dokumentoinnista vastaava Hoo. Vietämme viikonloput usein mökillä, jossa ruokaa laitetaan enimmäkseen grillissä. Kotikeittiössäkin tulee toki vietettyä aikaa. Teemme ruokaa enimmäkseen fiilispohjalta, joten vierailijoille blogimme tarjoaa tarkkojen ohjeiden sijaan ideoita ja ajatuksia ruoanlaittoon. Toki kaikki hyväksi havaitut tai kehityskelpoiset ohjeet kirjataan ylös myös. Sposti: helinaattori at gmail.com
Kolmekymppisen lakimiehen kokemuksia äitiysvapaan ajalta Japanissa. Tämä blogi ei päivity enää!
Hyvin erityinen, omaperäinen, ihana, rakastettava, kultainen blogi! Ei sovi henkilöille jotka kuvittelevat tiikerikakun olevan syötävää.
Täydellistä ravintoa niille, joita hienostelu ei kiinnosta.
Keittiössämme valmistuu enimmäkseen kasvisruokaa ja toisinaan myös kalaa. Luvassa vanhoja perhe- ja sukureseptejä, uusia kokkailukokeiluja, arjen pieniä iloja ja juttuja jutuista, jotka tekevät elämästä nautinnollista.
Helsinkiläisen kokkitytön blogi ruoasta, juomasta, ravintoloista. Juttuja tahdittaa oman elämän ekologistaminen, luomu, hiilihydraattitietoisuus ja joskus toki herkuttelukin.