Ruokablogi Pallolaajennus
Kahden nuoren miehen aistillinen makumatka ennenaikaiseen hautaan. Kuvia ja kirjoituksia lautasten ääreltä.
Avainsanaan kuuluu 549 blogia.
Kahden nuoren miehen aistillinen makumatka ennenaikaiseen hautaan. Kuvia ja kirjoituksia lautasten ääreltä.
Ruoanlaitosta ja ravinnosta sekä hyvässä että pahassa. Suussasulavat ja arjessa onnistuvat reseptit mutta myös pippurista puhetta milloin mistäkin keittiömaailman aiheesta. Keittiössä häärää amatöörikokki ja pienen lapsen äiti.
Blogissa kehitellään uutta ja sovelletaan vanhaa. Välillä meininki voi olla raakaa, mutta tässä keittiössä veitsi uppoutuu vain hedelmälihaan.
Kolmenkympin ja kuoleman väliin sijoittuvan miehen taival elämäntapakulinaristina. Vastustan eläinkokeita- kaikki blogin reseptit on testattu ainoastaan ihmisillä.
Helsinkiläis-tallinnalainen pariskunta käy vakavanlaista vispilänkauppaa ja kirjoittaa gastronomisista seikkailuistaan Suomenlahden molemmin puolin.
Mitä tekemistä sillä, että on juuri syönyt on sen kanssa, ettei voisi taas syödä? Tämä on blogi rakkaudesta ruokaan ja ruokakulttuuriin. Ja kuten kaikissa pitkissä suhteissa, täälläkin eletään välillä tasaisen tylsää arkea
Valkosipulia ja chiliä ei voi olla koskaan liikaa Papan mielestä ja siinä olen kyllä hyvin pitkälle samaa mieltä, mutta joskus on kertakaikkiaan pakko vähän toppuutella Papan chili-intoilua. Tämä ei muuten ole todellakaan mikään gourmet-blogi, joten täällä esitellään nekin vähemmän onnistuneet tuotokset ihan valokuvien kera. maman kokeilevan keittiön tarjoilut syntyvät yleensä enemmän innolla kuin taidolla, mutta tuurillaan täällä syödään välillä ihan järjettömän hyvää ruokaa!
Kokkailua kesämökillä...niin suolaista kuin makeaakin :) Kokoan ohjeita erinäisistä paikoista ja sovellan niitä itselleni sopiviksi...toivottavsti löydät vinkkejä :)
Marja kokkaa, neuloo, virkkaa, askartelee, tekee koruja ja puuhastelee kaikenlaista muuta mukavaa kaikella liikenevällä vapaa-ajallaan. Touhuissa mukana mies sekä 3- ja 5-vuotiaat lapset.
Jii ja Nti Papu kertovat mitä tänään syötiin ja missä. Svengasiko ruoka vai löytyikö sopasta kärpasiä. Tarpeen tullen tehdään käymälätarkastus. Kuvia, tekstiä ja tähtiä. Joskus me tehdään ruokaa myös ihan ite.
Keittiö ja keittiö on kahden yksinhuoltajaäidin yhteisblogi. Löydät täältä herkullisia kasvisruokareseptejä kuvineen. Mukana on sekä nopeasti syntyviä ruokia, erityisesti lapsille maistuvaa aterioita, elävän ravinnon ruokaohjeita sekä vähän isotöisempiä reseptejä erikoisen herkullisiin hetkiin. Suurin osa ohjeista on vegaanisia, muutamissa on mukana jokunen luomukananmuna.
Young woman on her twenties shares her love to interior designing, nordic designs, bakings, amazing travel destinations and all what makes her smile. Welcome!
Avaruusasema on blogi modernin skandinaavisen designin, sisustamisen ja hyvän ruoan ympärillä, muuta elämää unohtamatta.
Kasvisruokaa Intiasta, Välimereltä ja milloin mistäkin. Silloin tällöin myös kanaa ja kalaa, ehkä joku satunnainen lihakimpalekin. Välillä myös höpinää ruoasta ja ruoan vierestä.
Tää blogi on kaikille niille, jotka ei elä täydellistä "kaikki aina hyvin" -elämää. Ei tunnelmointia, vaan realistinen tappion hyväksyminen. Blogi sisältää kuvia, punkkia, hardcorea, vegaaniruokahommia, eläinoikeushommia ja keikkajuttuja. Opiskelen Torniossa Yhteisöpedagogiksi ja soitan/huudan parissa bändissä. Epilepsia ja ahdistus. Musahommat täältä: http://www.myspace.com/mario3band Jatkossa myös metallista hardcorea nimellä: EYES WIDE OPEN
Nuori naishenkilö päätti kehittää olemattomia ruuanlaittotaitojaan. Seurauksena oli 50 haasteen ruokaprojekti, jonka aikana toivottavasti pakasteruokaprinsessa muuttuu kastikkeiden ja kakkujen kuningattareksi.
Täydellistä ravintoa niille, joita hienostelu ei kiinnosta.
Arkiruokaa, juhlahuttua, ravintolassa ja maailmalla, viinihyllyn löytöjä jaettavaksi hyvässä seurassa. Kolmekymppinen kahden hengen ruokakunta toivottaa tervetulleeksi nauttimaan lasillisen ruokapöydän ääressä!
yksinkokkaaja kokkaa ukolle ja välillä koirillekin.