Vegaaniliiton Tampereen paikallisryhmä
Blogissa kerrotaan ja näytetään kuvia Vegaaniliiton Tampereen paikallisryhmän toiminnasta, kuten kokkailuilloista, maistatuksista ja muista tapahtumista. Blogista löytyy myös reseptejä.
Avainsanaan kuuluu 4 blogia.
Blogissa kerrotaan ja näytetään kuvia Vegaaniliiton Tampereen paikallisryhmän toiminnasta, kuten kokkailuilloista, maistatuksista ja muista tapahtumista. Blogista löytyy myös reseptejä.
Blogini tarkoitus on tehdä yhdysvaltalaista elämänmenoa tutuksi pilke silmäkulmassa. Ihmisiä kiehtoo kokemukseni mukaan usein kovia uutisia enemmän paikallinen elämäntapa ja paikalliset keskustelunaiheet. Kerronkin blogissani juuri jokapäiväiseen elämään liittyvistä havainnoista ja ilmiöistä, täkäläisestä elämänmenosta, ihmisten arkea liippaavista asioista.
Kirjoitukset käsittelevät lähinnä ruohonjuuritason toimintaa ja anarkismia. Perustin tämän sivun tammikuussa 2001 julkaistakseni webbissä joitain artikkeleja muuta sekavaa jota olen kirjoittanut ja kääntänyt vuodesta 1996 eteenpäin.
Arkista realismia, jokapäiväistä aherrusta, puurtamista ja eteenpäin puskemista. Rahatalouden pylväiden horjuttamista. Horjuvaa elämän todellisuutta.