Avainsanaan kuuluu 564 blogia.
Valokuvausopinnot uudella paikkakunnalla aloittava ikuisuusopiskelija pyrkii innostumaan uudesta ja tallentamaan ajan pieniä hetkiä.
Koko harmaa alue syntymästä kuolemaan. Ja elämäpelistä siinä välissä.
Kirjoituksia elämästä, kirjoittamisesta ja kaikesta näiden kahden välimaastosta
Elävä testamentti & muita ajatuspieruja On: Taivaanrannan maalausta - runoilla, tarinoilla, saduilla ja ajatuksilla. Hyvää ja pahaa, ehkä myös sinullekkin jotain.
kirjoittaja kirjoittaa
Pieniä tarinoita elämästä lukiolaistytön silmin nähtynä.
Ajatuksia elämästä, rakkaudesta ja optimistisuudesta omin ja lainatuin sanoin. Enkeleitä lähellämme.
Episodeja on kokoelma kirjoituksia ja muuta kummaa.
Juttua tieteestä ja taiteesta. Sisältää luettavaa ainakin näistä: matematiikka, fysiikka, filosofia, runous, surrealismi, M.C. Escher, tietotekniikka, biologia, Ubuntu, Windows, atk, linkit, elämä, kirjallisuuskritiikki, sadut, taide, haittaohjelmat, yksipyöräinen, vitsit, blogin kirjoittaminen ja blogit, musiikki, kirjat, kirjoittaminen etc. Myös "IP osoitteen avaaja" ja akvaario.
sekalaisia sanoja aina eri järjestyksessä
Kirjastonhoitajan muistilista, lukupäiväkirja johon kirjaan ylös mietteitä ja mielipiteitä.
Perinteisiä, kristillisiä arvoja kannattava ja kantaa ottava blogi. Tavoitteena seisoa muurin aukossa ja herätellä Suomen kansaa!
Valokuvaharrastajan kuvia ja ihmettelyä maailman menosta
Romppainen on postmodernin aikakauden sankari. Hänen seikkailunsa rakentuvat parhaiden bricolagen, intertekstuaalisuuden ja detournementin periaatteiden mukaan erilaisista campin, pulpin, undergroundin ja b-luokan dekkaritarinoiden semioottisista merkitsijöistä. Usein Romppaisen seikkailut kierrättävät mainstream-kulttuurin ja populaarikulttuurin merkityksiä takaisin täysin päinvastaisissa, ironisen leikittelevissä ja kapinallista merkityssisältöä alleviivaavissa muodoissa. Romppainen on anarkisti, hahmo jonka ei-subjektiivisuus alleviivaa postmodernia nihilismiä tavalla, joka on suorastaan post-situationistinen. Deleuzen ja Guattarin Anti-Oidipuksen lisäksi lukijan on tunnettava Guy Debordin spektaakkeliyhteiskunta-teoriat ja laajalti myös kriittistä kulttuurintutkimusta, etunenässä Stuart Hallin identiteettiin liittyviä teorioita. Avantgardistisen, postmodernistis-marxilaisen populaarikulttuurin uudelleentulkinnan villeistä huijareista tahdommekin nostaa Romppaisen edeltäjäksi erityisesti Stewart Homen teokset pikemminkin kuin Raymond Chandlerin, sillä Romppainen kierrättää populaarikulttuurin ikoneja, konventioita, kliseitä ja symboleita tavalla, jota voitaisiin kuvailla korkeintaan postmodernin marxilaisuuden käsitteillä. Erityisesti voidaan korostaa Romppaisen muodostavan populaarikirjallisuuden kliseiselle vyöhykkeelle eräänlaista "tilapäistä autonomista vyöhykettä" juuri Hakim Beyn tarkoittamalla tavalla, samalla kun merkityksiä kierrätetään parhaiden situationististen perinteiden mukaisesti. Romppaisen antisubjekti kritisoi liberaalia feminismiä postgender-teorian näkökulmasta. Romppaiselle feminiinisten roolien uudelleenmäärittelyt eivät riitä; Romppainen tahtoo romuttaa kaikki gender-kategoriat. Sama tehdään kaikille genderille ja seksuaaliselle identiteetille perustuville rooleille. Romppainen romuttaa erilaiset kategoriat, yhtä hyvin patriarkaalisen kontekstin kuin erilaiset maskuliiniset, aggressiiviset hahmottamistavat. Deleuzen ja Guattarin diskurssissa Romppainen ei ainoastaan kritisoi fasistista paranoiaa vaan myös anarkistista skitsofreniaa. Romppainen on silta modernin ajan tarkasti määrittyneistä poliittis-sosiaalisis-psykoanalyyttisista identiteeteistä jälki-postmodernin aikakauden situoituihin identiteetteihin - kaikki tämä pulp-kirjallisuuden konventionaalisilla symboleilla ilmaistuna. Romppainen ei myöskään konstruoi yhteiskuntaluokkia Marxin merkityksessä vaan dekonstruoi yhteiskuntaluokkia kohti biologista anti-orgaanista individualistista ja molaarista epä-entiteettiä, eräänlaista halun koneiden joukkoa, joka yhdessä muodostaa kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen vastaisen sotakoneen. Underground on reinkarnoitunut jälkipostmoderniin aikakauteen retrogenressä, kaiken lisäksi ilman auteuria Bazinin teorian mielessä! Samalla Romppainen on näpäytys Foucaultin suuntaan - ei tarkkailla ja rangaista, vaan - esiintyä ja palkita, kenties anarkistisen hedonistisesti, ei niinkään representoiden vaan narsistisesti simuloiden... Tietenkin Baudrillardin simulaatiota radikaalisti hypertodellisuuden tyhjiössä situoiden, kieltäen roolinsa kulutushyödykkeenä ja kulttuurisena tuotteena. Kaiken kaikkiaan Romppainen merkitsee salapoliisikirjallisuuden genrelle samanlaista radikaalia uudistumista kuin Malcolm McLarenin Sex Pistols merkitsi rock-musiikin genrelle. Teos ei rinnastu tekijäänsä eikä tuotantokoneistoon vaan vastaanottajaan, josta tulee rikostoveri kerettiläiseen anti-rekuperaatioon alueella, jonka kulttuuriteollisuus on niin täydellisesti rekuperoinut. Lisäksi: Romppais-tarinoiden tekijää ei alleviivata, koska tekijyys on Roland Barthesin sanoin kuollut. Tekijän takana on vain intertekstuaalisuuden kulttuurinen alitajunta vai olisiko sanottava, hylättyjen merkitysten kaatopaikka, jossa etsivä Romppainen, epäsubjekti, antisankari ja tiedostamaton messias penkoo rakennuspalasia tarinaan, jonka tekijä on subjekti tekstissä, tekijä on lukija. Taide on kuollut, neroa ei ole, jumalaa on kuollut... Romppainen rakentuu tyhjien merkitsijöiden sanallisesta rihmastosta. Hakim Bey puhuu autonomisesta webistä vastakohtana uusliberaalis-fasistisen kulttuuriteollisuuden spektaakkelimaiselle netille. On selkeää, että internet-kyberavaruutta hyödyntäessään Romppainen hyödyntää informaatioteknologiaa nimenomaan webin, ei netin merkityksessä. 30-luvun yhteiskunnallisesti tiedostavan etsivätarinan, 60/70-luvun radikaalin undergroundin ja alati kiihtyvän kyberpunkin postmodernistis-uusliberaalisen kulttuuriteollisuuden semioottisen hiukkaskiihdyttimen välitilassa sijaitsee etsivä Romppainen. Romppaisen lukijat dekonstruoivat kulttuurisia merkityksiä rekonstruoimalla ne; deterritorialisaatiota seuraa armoton reterritorialisaatio, mutta tällä kertaa semiosiksen tapahtumapaikan määrittää subjekti subjektina, ei subjekti kapitalistisen elimettömän ruumiin objektina. Semioottiset halun virrat virtaavat vapaana muodostaen paon viivoja ilman pelkoa kapitalistisesta rekuperaatiosta. Jean Genet, Raymond Chandler, Stewart Home, Hunter S. Thompson, Paavo Lipponen, kaikki nykytodellisuutta alleviivaavina kulttuurisen alitajunnan semioottisina merkkeinä... Mitä emme voisi kierrättää omien vieraantumattomien halujemme mukaisina vallankumouksellisiksi muunnettuina kulttuurisymboleina, mitä emme kierrättäisi?
Tavoite: julkaista joka päivä runo. Tänään runoilee Erkka, huomenna Pauli ja niin edelleen, vuorotellen, kunnes maailma imeytyy itseensä ja katoaa.
Etsin netistä inspiroivia kuvia ja kirjotan blogiini (Tumblr)mielessäni pyöriviä lyriikoita ja mielenkiintoisia sanontoja. Mistä on tehty minun inspiraationi ja mistä minä haaveilen. Tervetuloa tutustumaan!:)
