erikeeperin runnoja
sekalaisia sanoja aina eri järjestyksessä
Avainsanaan kuuluu 564 blogia.
sekalaisia sanoja aina eri järjestyksessä
Ajatuksia toivosta ja toivottomuudesta. Ojentautumista sellaista kohti, mikä ei vielä näy.
Virtaavien ajatusten pukemista kirjalliseen muotoon, aiheena useimmiten arkisia elämyksiä.
Koulutukseltaan, ajatuksiltaan ja unelmissaan puiden lapsi, joka on kotonaan luonnon keskellä. Suorittaja ja perfektionisti opettelee rennompaa elämää ja positiivisuutta samalla kaikenlaisesta toipuen, omaa itseään etsien. Runoja, valokuvia, mystiikkaa, kirjoja, pieniä iloja ja suuria suruja. Elämässä työn alla juuri nyt toipuminen ja eheytyminen, lapsettomuushoidot, oma työura, parisuhde ja insinööriopinnot.
Entinen syvällinen filosofian opiskelija ja venäläisten klassikoiden ahmija on taantunut kevään, substanssien käytön ja lobotomian johdosta epäkypsäksi muotibloggaajaksi. Tervetuloa surkuttelemaan nykyistä tilaa!
Kirjastonhoitaja Eija-Liisa Kuortin kirjallisuusaiheinen blogi, jossa käsitellään kaunokirjallisuutta ja sen lieveilmiöitä. Ärhäkkä kirjastonhoitaja ottaa kantaa myös oman alansa tapahtumiin sekä kirjoittaa mielellään myös harrastuksistaan.
Ei tajunnanvirtaa, mutta tavallista elämää.
Sanoja.
Kirjeenvaihtamme kuvailee maailmankaikkeuden ihmeitä. Luettu, koettu ja tehty on oleva. Laulut, pelit, leikit, väittelyt ja todenpuhuminen. Niitä kaikkia ja pikkaisen matkailua. Erityisen paljon kuitenkin älyvapaata runoilua!
Yhteiskunnallisia pohdintoja arjen seasta kulttuuria harrastavan ihmisen näkökulmasta.
korttiaskartelua, joskus joku maalattu kuva, runoja ja jotain muuta pientä mietettä....
Kuvia ja höpinöitä teemoista: Luonto, runot, kodin somistelu, kissa, askartelu, elämä.
Peikkoja, menninkäisiä, keijuja, tonttuja, lohikäärmeitä! Satuja ja tarinoita.
Amsterdamissa asuva Maija Haavisto on kirjoittanut työkseen jo vuosien ajan, kaikkea musiikkiarvosteluista lääketieteellisiin tietokirjoihin. Hänen esikoisromaaninsa Marian ilmestyskirja ilmestyi lokakuussa 2011. Maijan ilmestykset käsittelee kirjoittamisen ja kirjojen lisäksi myös aiheita, joista yleensä ollaan hiljaa. Ajoittain saatetaan törmätä myös runoihin, novelleihin ja kirja-arvosteluihinkin, ehkä myös tarinoihin arjesta Hollannissa.
45-vuotiaan naisen ajatuksia ihmissuhteista ja pohdintaa kohtaamisista. Sielun liikkeet ja elämän mittainen kasvu. Runoja ja musiikkia, jotka väräyttävät. Voimavarana luonto ja sen kuvaaminen.
Runoblogi
Hämäläinen tekee merkintöjä kirjallisuudesta ja kaikesta sen ympärillä.
Päätoimiseksi harrastajaksi ryhtynyt entinen kuviksenopettaja kirjoittaa, piirtää ja valokuvaa, hypäten varoittamatta aiheesta toiseen.
Mitä tapahtuu todella - kirjailija, runoilija ja kirjallisuuskriitikko Juha Siron kirjallisuus- ja kulttuuriblogi.
Valokuvausblogi elämän pienistä ihanista asioista.