Avainsanaan kuuluu 118 blogia.
Nuore(hko)n opettajattaren varaventtiili eli ihanat ihanat helmet, korut ja hopea!
Kiireisen työelämän vastapainoksi kameran etsimen kautta maailmaa havainnoiva ja tekstiä suoltava aikuinen nainen.
Nuoren Voiman Liiton kirjallinen kesäkiertue Baltian maihin, Puolaan ja Saksaan. Kymmenen kirjailijaa, kaksitoista päivää ja monta esiintymiskaupunkia! Lue kuulumisia kiertuebussista, raportteja keikoilta ja merkillisiä tarinoita kiertueen kaupungeista!
sepityksiä, riimejä, mieleni tuotoksia tylsinä hetkinä ja yön tunteina, kun ei saa unta. töissä hiljaisena hetkenä kuittiin kirjoitettu runo tai aikoinaan koulussa välitunnilla vihkoon sutattu limerikki :)
Runoilija, videorunoilija ja ties mitä muuta. Ohikulkevia?
Blogissani käsittelen satunnaisesti tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni, aiheina pääasiassa lyriikka ja musiikki.
Blogitus kertoo omasta elämästään, siis kirjoittajan elämästä. Vaihtelevin sisällöin voi stalkkailla ajattelevan tytön mielen elämää. Mangustiakin kiinnostaa!
Sitäsun tätä, silloin tällöin.
Joona Ruusuvuoren runoutta. Myös pääsy runokuva -produktioihin, jotka ovat elävää kuvaa, lausuttua runoa ja musiikkia yhdisteleviä esityksiä.
Helsinkiläisen runoilijan diskografia
Takavuosien runokokoelman Internet-versio.
Käännöstoimisto Aakkosto
Runoilija & kirjoittaja tarttuu näppäimistöönsä tehdäkseen jotain luovaa eri tavalla kuin ennen. Blogi kertoo myös kasvutarinaa kirjailijaksi tulemisesta.
Runoja kaikesta - Katajan Kierous
Olen tämmöinen musiikkia ja laulua rakastava perheen äiti.Välillä olen tosi kipeä.
Ajatuksia (opiskelija)elämästä, parisuhteesta ja -suhteettomuudesta, onnesta, pettymyksistä ja kaikesta maan ja taivaan välillä. Myös runoja ja kirja-arvosteluja tulossa jossain välissä.
Tankoja, haikuja ja vapaamuotoisia runoja suomeksi ja englanniksi.
Kieli on kuin koru. Bloggausta kielen erityispiirteistä ja sanaston erikoisuuksista. Mukaan mahtuu sananlaskuja, sanaleikkejä ja erikoisilmauksia. OppiSoppi-blogini sivuprojekti.
Kipinä ja ruoste on kirjoittajiensa avoin pöytälaatikko ja kirjallinen vuoropuhelu, jota voi myös kuunnella.