Netlabels
Intelligent dance music - elektronisen musiikin tyylilaji
Avainsanaan kuuluu 285 blogia.
Intelligent dance music - elektronisen musiikin tyylilaji
Kuvia Sarjassa
Rocking Around The BLOG! Tämä blogi pitää sisällään J. Nikkolan aivoituksia blogosfäärin ja maanpinnan välimailta. Sisältöä pukkaa urheiluaiheista kulttuuribisnekseen ja mediakritiikkiin. Stay tuned, there's more to come!
Blogini on keskittynyt elämääni ja tyyliini. Olen inspiroitunut Japanilaisesta Gyaru tyylistä, joten sitä näkee paljon täällä.
Kaksi Turkulaisopiskelijaa kirjoittavat musiikista - bändeistä, keikoista, teksteistä, musavideoista ja omasta laulamisesta sun muusta.
Kulttuuria ahmivan perheenisän tuumailuja. Enimmäkseen teosarvioita rockista klassiseen ja b-leffoista Dickensiin. Myös yleisempää jupinaa olemisen tilasta.
Mitä nyt kuuluu? Blogissa mielentila puretaan musiikiksi ja musiikki sanoiksi.
Kirjoittaja on kovaääniseen rockmusiikkiin mieltynyt toimittaja. Hän on siitä huolimatta joutunut pitkän uransa aikana haastattelemaan muun muassa Movetronia, Basic Elementiä, Pandoraa ja Spice Girlsiä.
Omaan tyyliin ja jokapäiväisen elämän kuvaukseen keskittyvä blogi. Kirjoittajana opettaja, kahden lapsen ja kolmen kissan äiti ja muusikko, joka rakastaa gootti- ja vampyyriromantiikkaa, raskasta musiikkia ja kaikkea kaunista.
Musiikkiblogi. Keskittyy lähtökohtaisesti suomalaiseen kitaravetoiseen pop-musiikkiin, mutta eksyy usein käsittelemään myös kaikenlaisia ulkomaisia kantri- ja poppiretkueita. Tyylillisesti pyöritään erityisesti sellaisissa genreissä kuin power pop, indie pop, country ja americana.
Erään tytön ajatuksia
Jos inspiroidut kaikesta normaalista poikkeavasta, musiikki vastaa villiin kutsuhuutoosi ja nahkahousut kiristää persettäsi, olet oikeassa osoitteessa. Erilaisen himoshoppailijan päiväkirjoista löytää vinkkejä ja linkkejä "erilaisista" ostospaikoista, päräyttävistä keikoista, taiteesta ja muuta arkielämää siinä sivussa
Tää on kanava jakaa ajatuksiani maailman suunnasta, rakkaudesta, ja musiikista. Etenkin uudet, signaamattomat artistit kiinnostaa. Joskus saattaa tulla keikka arvosteluja.
Blogista, joka alkoi vähemmän onnistuineiden irtovalokuvien hautausmaana on tullut vähitellen jonkinlainen epäsäännöllisen säännöllisesti päivittyvä kuvapäiväkirja.
Abivuosi. Miehiä. Ystäviä. Stressiä. Sairaalakäyntejä. Musiikkia. Hulluutta ja humalaa. Ja vähän kaikkea muutakin...
Ananasbileet: Vihdoinkin blög joka ei kerro neulonnasta (c)
Suomalaista käsityötä. Koruja korukivestä, korumetallista ja hopeasta. Tyylinä yksinkertaisuus, ripauksella romantiikkaa.
Mielivaltaista kirjoittamista punkista, hevistä, rokista ja muusta musiikista, leffoista, sarjakuvista jne.
Parikymppinen nainen jonka elämää koostuu kahvista, suklaasta, sipseistä, elokuvista, musiikista, työstä, perhe-elämästä ja tunnelukoista joita yrittää availla silloin tällöin.
Lähivuosikymmenten parhaat musiikkibiisit, erityisesti 70- ja 80-luvun poppia, rokkia ja tukkaheviä.