Iitan Ompeluksia
Nuoren tytön ompeluhöpötyksiä, sekä paljon sekalaista höpinää =)
Avainsanaan kuuluu 25 blogia.
Nuoren tytön ompeluhöpötyksiä, sekä paljon sekalaista höpinää =)
Blogin nimi vaihtui lokakuussa 2009 entisestä Rapakon takana-blogista nykyiseen rajatapaus.-nimeen. Perheemme asui kaksi vuotta Ruotsissa ja nyt opettelemme elämään suomalaista elämää, kaksikielisenä ja muuttuneena ihmisenä. Blogissa juttua kaikesta maan ja taivaan välillä, lapsista, luonnosta, ilmiöistä, uutisista, kierrätyksestä, käsitöistä ja retroilusta. :)
Ennen kaikkea nostalgiablogi 70-luvusta, tavaroita, vaatteita, kankaita, astioita, ajankuvaa, muistoja. Kirpputorilöytöjä. Retrokasta menoa jutuin ja runsain kuvin. Lapsuuden muistelu sallittua !
hypetys/fiilistelyblogi nuoren tytön elämästääää. Ennen nimeltään How Ironic ja sijaitsi bloggerissa (mind-error.blogspot.com)
Nainen (vaudikas), mies (rauhallinen) ja koira (hyperaktiivinen). Vinkeä Väkkyrä on iloa ja toivoa, harrastuksia ja arkista aherrusta. Elämänsä kolmannella kymmeneksellä elävän viuhtojan tapaan kirjoitettua sekä kuvattua elämää. Pieni Ihme päätti tulla maailmaan 2kk ennen laskettua aikaa, teho-osaston kautta kohti tulevaisuutta.
Arkea pienessä rintamamiestalossa. Se on sisustamista, remontointia, haaveilua, elämää, päiväkirjan muodossa.
Tyttö joka kirjoittaa tyylistään, löydöistään ja hiukan omasta elämästä.
Kesällä 1976 valmisti pikkuveljeni kaksikerroksisen nukkekodin minulle lahjaksi ollessani viikon ajan tyttöleirillä. Mallin hän suunnitteli Lundby-esitteestäni, suuresta aarteestani, mitat muokkasi itse. Ihana vanha lastulevystä sahailtu talo on maannut vanhempieni autotallissa vuosikaudet, kostunut ja kulunut. Nyt sen on viimein aika saada - elämä.
Sivuilta löydät ompeluksiani, shoppailukuvia ja muuta mukavaa. Retro on pop!
Navetoissa työssä käyvän (jos ei ole sairaslomalla) kahden lapsen retroileva äiti, prätkä/kaivurimiehen vaimo ja karvatassujen lauman johtaja, joka opiskelee elämää. Niinpä joskus kirjoituksissa kahlataan syntyjä syviä ja joskus liidellään pilvien päällä.Harrastuksiini kuuluu askartelu, käsityöt, kirppikset ja monen moinen keräily. Keväällä minusta astuu esiin puutarhuri, pääsiäisenä noita-akka ja jouluna joulumuori. Tervetuloa seuraamaan meidän elämää, keitänkin sinulle heti virtuaalikahvit!
25 vuotias pikkutytön äiti tykkää tatuoinneista, ompelemisesta, kirppareista ja ihmettelee asioita ääneen.
kaikenlaisia ompelutöitä,retroilua ja ihania asioita elämästä.Rakkaudesta käsitöihin ja käsillä tekemiseen.
Archon. Load-IT. Technocop. Narrator.device. Jos heräsit noista sanoista, tervetuloa lukemaan uutta blogiani. Blogi on vasta tynkä, mutta kasvaa joka yö klo 00:00 lisää yhdellä uudella jutulla. Retrotietokoneiden (C64, Amiga 500, Amiga 1200) ansiosta olen nykyään it-ammattilainen. Tuon päivittäin esille uuden esittelyn menneisyydestä; jonkin retropelin, retrohyötyohjelman tai retrolaitteen, joka on vaikuttanut minuun erityisen paljon. Sorry, kirjoitan tällä kertaa englanniksi.
Tykkään askarrella, tuunailla, ommella, neuloa ja virkata. Kierrätys, kirppikset ja ekologisuus lähellä sydäntä. Blogissa esittelen käsitöitäni ja joskus muutakin :)
Tule tekemään löytöjä wanhojen tavaroiden parissa.
Piakkoin 21 vuotta täyttävä vaimoke, kirppislöytöjä, käsitöitä ja retroilua sekä täytekakkuja harrastava tyttönen puhelee (itsekseen) ja laittaa välillä muutaman kuvankin joukkoon. Yritän myös tutustua tarkemmin kestovaippoihin, varsinkin niiden ompelemiseen.
Retrotyylistä, kasviskokkailusta, luovasta näpertelystä, kirpputoreista, kahvihetkistä ja elokuvista tykkäilevä takkupää. Opiskelija ja Pikkuhipin äiti.
Blogi, joka sisältää paljon höpinää teini-ikäisen neidon suusta, turhuuksia ja tylsyyden valitteluja, välillä ihan asiapuhettakin, melkein kuin kymppiuutisista!