Avainsanaan kuuluu 141 blogia.
Kirppismatkailevan tekstityöläisavioparin yhteisblogi seikkailuista Suomen kirpputoreilla.
Löytöjä kirpputoreilta ja kaikkea käsityöhön liittyvää, mukana tietenkin aimo annos retroa ja milloin mitäkin
Ei edusta ihan sitä harmainta normikorumassaa korujen säihkyvässä maailmassa. Blogi on kitschmäisen kimmeltäviä koruja esittelevä kaksikielinen (englanti & suomi) korublogi aihetta enemmän tai vähemmän sivuavalla tarinoinnilla ryyditettynä.
Reissupäiväkirjaa ja merkintöjä matkalla kohti edes hieman terveellisempää elämää, tarkoituksenani parantaa siinä sivussa hiukkasen maailmaakin.
70-luku harrastuksen sivutuotteena syntyy pieniä iloa tuottavia ompeluksia pienellä budjetilla enimmäkseen kierrätys- ja retrokankaista.
Lifestyle -blogi käsittelee lähinnä sisustamista ja asumista, ja ihan tavallista elämää niin hyvässä kuin pahassa.
Entinen kantakaupungin kreisibailaaja, joka kusitikun kahden viivan täysyllättämänä lähiöityi. Elämänmuutos oman napanöyhtän pyörittelijästä mutsiksi oli nihkeää kuin vaipanvaihto junan vessassa. Minime päätti tulla rytinällä maailmaan 3.1.2012, reilua kuukautta ennen laskettua aikaa. Nykyään mutsin ei enää ihan joka päivä tee mieli heittäytyä kaupan karkkihyllyn eteen itkupotkuraivareille.
Lapikas, äiti ihminen joka rakastaa käsitöitä, sisustamista ja kaikkea kaunista, esittelee tekosiaan ja kertoilee elämästään. Näpertelee siis kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Elelee pienen tytön ja miehensä kanssa vanhassa talossa, jossa ei eletä hetkeäkään ilman vasaran naputusta tai maalin tuoksua..and we love it!
Vanhojen lasiesineiden keräilijät ry:n ylläpitämässä Lasinkeräilijän blogissa on ajankohtaisia artikkeleita vanhoista suomalaisista lasiesineistä ja niiden keräilystä sekä näihin liittyvistä tapahtumista. Blogisivustolla on myös kattava alan tapahtumakalenteri ja kattava linkkikirjasto alan toimijoiden nettipalstoille.
Kahden tytön äidin päiväkirja.
Kirppiksiä kiertelevän tytön ajatuksia ja komelluksia elämästä. Sekä omia löytöjä niin musiikkin saralla kuin elokuvien ja kirppareidenkin. Elämänmakuinen ja välillä hakuinen! Käys katsomassa ja kommentilla päiväni pelastamassa ;)
Ostakaa pois! Vinkkejä Turun seudulle, postaan mielestäni hyvistä kirppiksistä/romareista/tavaratoreista ja vinkkaan muitakin apajille. :)
Luova suo luovii kohti kaunista arkea. Täältä löytyy väriä, visuaalisuutta, sisustusta, kirpputorilöytöjä, tuunausta ja käsityöprojekteja.
Kaikenlaista luovaa;ompelua(lastenvaatteet ja vanhojen kankaiden uusiokäyttö),,neulominen yms.Kirpputorit!
Elämän suuria asioita pienen ihmisen silmin. Retroa rakastava, ompeleva kotiäiti. Ompeluksia, kirppislöytöjä, kankaanpainantaa, perhe-elämää ja maailmanmenoa.
Mamin maailmaan mahtuu arkielämää elokuussa -07 syntyneen pojan kanssa, ompelua, kankaiden keräilyä ja kirpparilöytöjä. Asustelee onnellisena vanhassa talossa kaupungin laidalla.
Marikan sisustus ja matkailu, Pirkanmaa, Tampere, Ylöjärvi... matkailua ja sisustuksia laidasta laitaan, hyötytietoa ja sisustusvinkkejä. Asiaa sisustus tapahtumista.