Uusivirta
Uusivirran blogi tarttuu ajankohtaisiin haasteisiin ajan vaatimalla nöyryydellä. Blogissa tuodaan raikkaasti esiin ajatuksia, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä.
Avainsanaan kuuluu 123 blogia.
Uusivirran blogi tarttuu ajankohtaisiin haasteisiin ajan vaatimalla nöyryydellä. Blogissa tuodaan raikkaasti esiin ajatuksia, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä.
Juttuja retkiltä, leireiltä, vaelluksilta ja muista touhuista.
Tarinoita Scandinavian Outdoor Storen ja Partiovarusteen henkilökunnalta. Vaelluksia, hiihtoreissuja ja maailmanmatkoja. Arkisia messu- ja melontakeikkoja, luontoliikuntaa ja havaintoja ympäristöstä. Nimensä mukaisesti, pohjoismaisia retkeilytarinoita!
Nuoren miehen ajatuksia elämästä uskosta harrastuksista, politiikasta ja ihan tavallisesta maailman menosta.
Näissä kirjoituksissa kerron kahdesta lempiharrastuksestani, moottoripyöräilystä ja luonnossa liikkumisesta.
Hetkiä elämästä. Juttuja laidasta laitaan, kokkailusta lähimatkailuun ja terveellisiin elämäntapoihin.
Blogini käsittelee pyöräretkeä hangosta-nuorgamiin vuonna kesällä 2009
Käsitöitä keskellä suurperheen elämää. Äidin, sijaisäidin ja mummin pohdintaa, iloja ja suruja pienistä ja isoista asioista. Kaiken keskellä kysyn kuka minä olen, mikä on tärkeintä.
Herkkuja helposti ja leppoisasti suomalaista ja ulkomaista makujen sinfoniaa nautintoa ja antoisaa makujen kalastelua makujen maailmasta kaikkien ehdoilla. Syödään ja juodaan hyvin ihmissuhteet kehittyvät parhaiten yhdessä syöden ja perheiden yhteishenki kasvaa kun yhdessä laitetaan ruokaa ja siivotaan jäljet, näin se homma pelaa ja kaikki osaa pelaa yhteen ja tähän kaikkeen sopii hyvin vielä kuvia luonnon omista aarteista.
Laamojen oma blogi.Keskittynyt lähinnä mobiiliin tekniikkaan.
Valokuvauksen aloittelua, kameroina Canon450 Eos PowerShot SX10IS Luonnon läheisyyttä
Vaellus ja Retkeily -sivuston tarkoitus on tarjota kaikille vaelluksesta ja retkeilystä kiinnostuneille mielenkiintoista sisältöä liittyen esimerkiksi vaellusvarusteisiin ja -kohteisiin. Lisäksi sivusto sisältää varustearvosteluja, vaelluskertomuksia, vaelluskuvia, vinkkejä, linkkejä ja keskustelualueen.
Hei! Olen Länsi-Suomenläänissä asuva free agent. Kirjoittelen tapahtumista joita näen sekä koen ympärilläni että sisälläni! Hyvinkin iloiseksi tekisit minut antaessasi palautetta! -Kiitos, ja tervetuloa lukemaan juttujani!
Valokuvauksesta, virkkauksesta ja ristipistoiluista innostunut kolmekymppinen työssäkäyvä äiti, joka yrittää saada vuorokauden tunnit riittämään!!
Vaeltajaluonne kirjoittaa rakkaasta harrastuksestaan.
Makuja ja kokemuksia luonnosta
Merimelontaretki Suomenlahden etelärannikolla Virolahdelta Maarianhaminaan kesällä 2010 kahdessa osassa. Virolahti - Tammisaari ja Maarianhamina - Tammisaari
Kokemuksia luonnosta ja hyvää ruokaa.
Lapsiperheiden retkiopas on lähtenyt liikkeelle tekijän omista lähtökohdista. Netistä löytyy yllättävän vähän tietoa, kun lapsiperheen isä tai äiti lähtee etsimään vinkkejä, minne perhe voisi esimerkiksi kauniina lauantaipäivänä tehdä pienen retken. Useamman vuoden kokemusten perusteella rupesin itse ylläpitämään tällaista sivustoa, josta on toivottavasti iloa mahdollisimman monelle! Opas keskittyy (ainakin aluksi) pääkaupunkiseudun tarjonnan esittelyyn.