Herkkuja ja neulehuveja
Seikkailujani ruoanlaiton, leipomisen ja käsitöiden ihanassa maailmassa. Virtuaalimaistiaisia ja vuorovaikutusta.
Avainsanaan kuuluu 139 blogia.
Seikkailujani ruoanlaiton, leipomisen ja käsitöiden ihanassa maailmassa. Virtuaalimaistiaisia ja vuorovaikutusta.
Viisikymppisenä huomasin yllättäen vaimon sairastuttua saaneeni käsiini 4-henkisen perheen jokapäiväisen ruuanlaiton. Puolessa vuodessa alkoi tympiä. Päätin ottaa ilon irti potutuksesta ja aloin harrastamaan ruuanlaittoa. Harrastuksen hedelmät nyt blogissa.
20-jotakin äiti ja vaimo kirjoittaa elämästään kahden pienen lapsen ja yhden ison aviomiehen kanssa. Takana on karikkoinen lapsuus ja sekundäärinen lapsettomuus, mutta edessä sitäkin loistavampi tulevaisuus! Keittiöpsykologi määrää välillä itselleen leipomista, askartelua, ompelua ja muuta käsillä puuhastelua.
Koti kaupungissa - mieli metsässä. Asiaa elämästä, hyvinvoinnista, ruoasta ja treenistä. Onko downshiftaaminen avain onneen vai trendikäs termi? En tiedä, mutta aion ottaa siitä selvää.
Sattumakokki väsää ruokaa siitä mitä sattuu olemaan ja kirjaa onnistumiset muistiin.
Rintamamiestalon asukki.Tekee haaveistaan totta, kokkaa,leipoo,kutoo ja tuunaa sen minkä kerkiää. Lapsien (omien ja hoitolasten) sekä miehen säestyksellä.
Ruoanlaitosta ja ravinnosta sekä hyvässä että pahassa. Suussasulavat ja arjessa onnistuvat reseptit mutta myös pippurista puhetta milloin mistäkin keittiömaailman aiheesta. Keittiössä häärää amatöörikokki ja pienen lapsen äiti.
Aromipaja tarjoaa parhaat reseptit viinisuosituksineen, ravintola-arvostelut, ruoka- ja viiniuutiset, vinkit ja tarinoita ruoka- ja viinialan vaikuttajista.
Lapsien myötä vihertynyt kotiäiti, joka etsii toimivaa ja ekologista elämäntapaa perheelleen. Elämää ekoilun lisäksi värittää lasten erityistarpeet, erityisesti nuorimmaisen diagnoosit.
Ruoka- ja juomakokemuksia keltaisessa keittiössä ja sen ulkopuolella.
Aamiaisfanin kootut ruokakuvat. Rakkaudesta aamun ensimmäiseen ateriaan!
Simply Delicious tarjoaa maistuvia ja takuu varmasti toimivia reseptejä niin ruoanlaittoon kuin leivontaakin. Välillä valmistetaan klassikoita ja toisinaan taas kokeillaan jotain ihan uutta. Jokaisenen resepti on huolella kirjoitettu ja lopputulos konkretisoitu kauniilla valokuvilla. Tervetuloa hakemaan herkulliset reseptit ja vinkit omaan ruoanlaittoosi!
Jupen keittiössä on helmikuussa 2011 perustettu ruokaan ja juomaan keskittyvä blogi, jossa vietetään aikaa ruoanlaiton lisäksi myös erityisesti oluiden ja viinien parissa. Reseptien lisäksi blogissa julkaistaan säännöllisesti myös olut- ja viiniarvioita. Lisäksi blogissa käsitellään satunnaisesti ruoka- ja juomakulttuuriin liittyviä tapahtumia myös kotikeittiön ulkopuolella. Blogin kirjoittaja kokkailee pääsääntöisesti itselleen, puolisolleen ja/tai taaperoikäiselle tyttärelleen, joten ruoat vaihtelevat yksinkertaisista ja nopeista arkiruoista hieman monimutkaisempiin viikonloppuruokiin. Reseptit syntyvät joko omassa päässä tai löytyvät muista lähteistä tai useimmiten näiden sekoituksena. Kirjoittajan tarkoituksena on myös yhdistää ruoka ja juoma toisiaan täydentävällä tavalla.
Kotiäidin keittokirja toimii omana keittokirjanani. Talteen laitetaan hyväksi havaittuja, muunneltuja ja itse keksittyjä reseptejä. Jos lainaat kuvia tai tekstejä, niin muistathan mainita lähteen!
Seitsemän tyttären blogi, jossa neulotaan, ommellaan, askarrellaan, kokataan, leivotaan, kuorrutetaan ja liisteröidään. Muun muassa.
Keittiökameleontti seikkailee ruokamaailmassa, seuraa ajankohtaisia kasvisruokatrendejä ja pohtii ruoanlaittoa ja ravitsemusta hyvinvoinnin ja ympäristön näkökulmasta. Käsityöläisyys, slow food, luomu, lähiruoka, kokonaiset raaka-aineet, raakaruoka ja suomalainen superfood ovat tämän hetken juttuja.
Helsinkiläinen kuva- ja tekstiilitaiteilija, Rantakoski Designs-yrityksen omistaja kirjoitaa työstään, väreistä, sisustuksesta, taiteesta, kokkaamisesta ja ruoasta, musiikista, kirjoista.
Kokkausta, leipomista ja ajoittaista amigurumien virkkausta.