Hyvinvointiloki
23-vuotiaan opiskelijatytön pirteä blogi keskittyy hyvinvoinnin lisäämiseen liikunnan, ekoilun, rentoilun ja rauhoittumisen kautta. Onnellisuus on elämäntapa.
Avainsanaan kuuluu 17 blogia.
23-vuotiaan opiskelijatytön pirteä blogi keskittyy hyvinvoinnin lisäämiseen liikunnan, ekoilun, rentoilun ja rauhoittumisen kautta. Onnellisuus on elämäntapa.
Taivasmaiden blogi olemisesta, oivalluksista ja kasvusta. www.taivastalo.fi
Aloitin blogaamisen maaliskuussa 2010 kertoakseni minua inspiroivista asioista. Blogi sisältää monia selityksiä mm. lempibändistäni, toteutuneista unelmista ja muista asioista mitä on koettu niin ystävien kuin muidenkin kääpiöiden kanssa :') Koittakaa siis kestää näitä kummallisia tarinoita ja "pieniä" fiilistelyjä joiden mukana elän yhä kirjoittaessani niistä. (siksi oikeinkirjoituskin saattaa hieman vaihdella). ℒℴѵℯ, ℒinkinℒayra
Ihmisyyteen, itsetuntemukseen ja ihmissuhteisiin liittyvien ajatusten ja kokemusten jakamista. Inspiraatiota itsetutkiskeluun ja innostusta elämän ilmiöiden ihmettelyyn. Hyviä itsehoitovinkkejä.
Blogini on hyvin valokuvavaltainen, eli annan "kuvien puhua puolestaan". Pääsääntöisesti elämäni sisältöä ja kuvailua sieltä sun täältä. Blogissani otetaan rennosti ja pidetään hauskaa! Sanoisin, että hyvin helppolukuinen blogi. Tervetuloa seuraamaan ja lukijaksi!:)
Kontrabassolla toteutetussa rentoutuskonsertissa yhdistyy taidemusiikkinautinto, makuuasennossa rentoutuminen sekä matalien äänenvärähtelyjen resonanssin miellyttävä vaikutus kehoon ja mieleen. Konserttikalenteri, tutkimuksia, kertomuksia, kokemuksia...
22-vuotiaan opiskelijatytön ei-niin-omaperäinen kokeilu siitä, mitä bloggaaminen on ja miksi se on. Kirjoituksia arjesta, juhlasta ja siltä väliltä.
10 v ryhmäliikuntaa ohjannut nykyään kohtuullisen ja lempeän liikunnan ystävä, pari ihan oikeaa tutkintoakin opiskellut kahden teini-ikäisen tyttären äiti bloggaa jumppahöpinöitä, ohjaustyön ihanuutta, jumpiskeluvinkkejä, toimivia jumppabiisejä ja miettii mitä tänään oppi.
Kotitaloutta ja käsitöitä
Elämän 2. kevät tarjoaa tietoa ja vinkkejä, elämäntapamuutokseen, positiivisia ja värikkäitä juttuja, jota sinä voit seurata päivittäin ja saada uusia ideaoita itsesi hoitoon.
Kokonaisvaltainen hyvinvointi, Tasapaino & Onnellisuus... Puolimielen blogi on osa elinikäistä projektiani kehittyä ihmisenä, toteuttaa itseäni ja elää mahdollisimman onnellista elämää. Täällä on tilaa ajatuksille, oivalluksille, luovuudelle! Tervetuloa jakamaan kokemuksia ja onnen pilkahduksia!
Feel Good Company on olemassa hyväntuulisuuden ja leppoisan elämän edistämiseksi. Postauksissamme pyrimme rehellisyyteen ja itsemme rakastamiseen. Välillä ei pieni ihminen jaksa eikä halua pystyä siihen mitä vaaditaan. Siksi tarvitaan hetkiä, jolloin sanoo "ei" kaikelle ja suo itselleen sen oikeuden, että pysähtyy. Eli yksinkertaisesti varaa aikaa muistuttaakseen itseään siitä kuka on ja miten päin tätä maailmaa haluaisi katsella.
Tietoa infrapunasaunasta.
Blogini tavoite on jakaa omia kokemuksiani raakaravinnon vaikutuksesta ja hyödystä, terveysvaivojen parannuskeinoista luonnollisin keinoin sekä jakaa kokemuksia luonnonkosmetiikasta.
vuorotteluvapaalla olevan reissaajan matkakertomuksia
Kotiäiti-opiskelija-kirjoittelija rentoutuu kiireen keskellä lukemalla, neulomalla, laittamalla ruokaa ja olemalla.
Tässä pohjustavassa ja käytännönläheisessä johdannossa Gnosiksen peruslähtökohtiin kirjoittaja tarjoaa lukijalle sarjan harjoituksia vakauden ja ymmärryksen vakiinnuttamiseksi omassa päivittäisessä elämässään. Vakava henkilö, joka hyödyntää tässä syvällisessä kirjassa annettuja ohjeita, tulee ammentamaan runsaasti oivalluksia niiden vaatiman vaivannäön takaa. Gnosis on lopulta "tietoa (kreikaksi) ja kutakin etsijää neuvotaan ennen muuta "tuntemaan itsensä". Tämä teos, vaikkakin ilmaisuiltaan yksinkertainen ja kooltaan ohut, henkii monien vuosisatojen syvällisen Vihkimysviisauden tuoksua.