Pientä pintaremonttia
Hankimme uuden kodin vanhasta talosta. Putkiremontti alkoi helmikuussa. Pintaremonttikin pitäisi tehdä.
Avainsanaan kuuluu 206 blogia.
Hankimme uuden kodin vanhasta talosta. Putkiremontti alkoi helmikuussa. Pintaremonttikin pitäisi tehdä.
Mietteitä elämästä, maailmasta, harrastuksista ja ihmisistä mieheltä jolla on / joka on sekä käsipora että hiiri.
Elämää kastanjapuiden alla miehen, pienen tytön ja 2 koiran kanssa ikuisen remontin keskellä. Lapsiperheen arkea, kodin remontointia sekä sisustamista.
Blogi viisihenkisen perheen arkielämästä remontin ja wanhojen rakennustavaroiden parissa.
Ensiasunnon remontti- ja sisustuspäiväkirja.
Kodinhoito ja arki vievät suurimman osan tavallisesta päivästä. Kerromme kuinka voit välttää turhan stressin.
Tässä blogissa pääset tutustumaan meidän elämäämme nykysuomessa vanhoilla perinteillä maustettuna. Blogin sielun muodostavat myös lapset, eläimet, puutarhanhoito, käsityöt, perinteet sekä elämän leppoistaminen mistään suuremitta luopuen. Toivon blogini toimivan sinulle hengähdystaukona arjen kiireessä ja pyörityksessä! Antoisia lukuhetkiä
Alan ammattilaisten inspiraatioita sisustamisesta
Intohimoinen sisustaja haaveilee, toteuttaa ja inspiroituu elämästä ja estetiikasta. Välillä matkustetaan maailmalle ja ajatellaan globaaleja juttuja. Tällä hetkellä menossa 28-luvun kaksion uudistusprojekti.
Elämää vanhassa hirsitorpassa, maalisromanttista sisustamista, vanhoja aarteita sekä käsitöitä
Blogi oman kodin etsimisestä ja hankkimisesta, sen haasteista ja sen remontin ja sisustuksen suunnittelusta ja toteutuksesta arkisen aherruksen lomassa.
Aikuisopiskelija ostaa pläjäytti peruskuntoisen kaksion yliopiston vierestä. Blogissa seurataan yhden naisen tee-se-itse -remontin edistymistä. Rahaa on vähän, mutta mielikuvituksta ja kekseliäisyyttä sitäkin enemmän.
Olen 28-vuotias 2-vuotiaan pojan äiti, mukana menossa on myös poikani isä, mieheni jonka kanssa yhteistä menoa on takana 6 vuotta joista 3 naimisissa :) Harrastuksiini kuuluu käsityöt, ompelu sekä ruoanlaitto. Mieheni kanssa teemme remonttihommia vuonna 64 rakennetussa talossamme ja pihapiiriin kuuluvassa vuonna 45 rakennetussa navetassa.
Pihaparlamentti on Isännöintiliiton (www.isannointiliitto.fi) julkaisema blogi. Pihaparlamentti kokoontuu pohtimaan taloyhtiöiden laki- ja järjestysasioita. Pihaparlamentti tarjoaa kiinnostavia juttuja ja uusia näkökulmia sujuvaan arkeen. Blogissa on juttuja muun muassa yhtiökokouksista, vastikkeista, häiritsevästä elämästä, remonteista, asumisturvallisuudesta, isännöitsijäntodistuksesta sekä asunnon vuokraamisesta. Lue, keskustele, jaa!
Tulipahan tehtyä
Lähinnä allekirjoittaneen valokuvablogiksi syntynyt mutta sittemmin mukaan tullut niin kännykkäni huoltokertomusta, suihkuremonttia kuin joukkoliikennemietteitä.
Pienyrittäjän ajatuksia
Täällä seurataan kontin remonttia Narinkkatorilla Helsingissä. Kontti muuttuu reilussa viikossa täysin asuttavaksi kaksioksi. Kontin voi huutaa itselleen vuorokaudeksi käyttöön huuto.netissä.