Metsämökin elämää
Insinööriäidin harratuksia: neulontaa, ompelua ja kaikkea mikä innostaa.
Avainsanaan kuuluu 206 blogia.
Insinööriäidin harratuksia: neulontaa, ompelua ja kaikkea mikä innostaa.
Mimman puuhailuja omakotitalossa :)
Erkki tässä moi! Eksyit blogiin, jonka kirjoittaja on yhden ipanan äitee, merikaupungin tyttö, manselaistunut mediatyöläinen. Rakkautta on: leffat, koti, sisustus, meri, kallio, kasarirock, suomipop, syksy, sade, vintage, kahvi, korkkarit, kumisaappaat, farkut, villasukat, iskelmät, elämänkerrat, arki, juokseminen, oma lapsi! ♥ Kevyttä höpinää mm. yllä mainituista ilman punaista lankaa ja kielioppisääntöjä.
Sisustus, käsityöt, oma koti, oma elämä. Siitä on tämä blogi tehty.
Lähinnä allekirjoittaneen valokuvablogiksi syntynyt mutta sittemmin mukaan tullut niin kännykkäni huoltokertomusta, suihkuremonttia kuin joukkoliikennemietteitä.
Remonttia ja sisustamista pienellä rahalla ja suurella intohimolla. Pääosissa aikalailla loputtomiin uutta ideaa & inspistä saava rouva, osaava & rakennustaitoinen mies sekä yksi supertuholaiskoira.
Tässä blogissa pääset tutustumaan meidän elämäämme nykysuomessa vanhoilla perinteillä maustettuna. Blogin sielun muodostavat myös lapset, eläimet, puutarhanhoito, käsityöt, perinteet sekä elämän leppoistaminen mistään suuremitta luopuen. Toivon blogini toimivan sinulle hengähdystaukona arjen kiireessä ja pyörityksessä! Antoisia lukuhetkiä
Ihanan yksiön uudestisyntyminen. Nuoren naisen ensimmäisen asunnon remontointia ja sen jälkeen asunnon sisustamista! Tervetuloa!
Nuoripari remontoi 60-luvulla rakennetusta alkuperäiskuntoisesta kerrostaloneliöstä itselleen kodin.
Nottinkia.net on pääasiassa yhden rintamamiestalon eri remonttien suht älyvapaata dokumentointia tekstein ja kuvin.
Tarina siitä, mitä tapahtui, kun kaupunkilaisperhe vaihtoi pienkerrostalokolmion vanhaan rintamamiestaloon ja otti näin elämäntehtäväkseen remontoinnin
Tulipahan tehtyä
Blogi oman kodin etsimisestä ja hankkimisesta, sen haasteista ja sen remontin ja sisustuksen suunnittelusta ja toteutuksesta arkisen aherruksen lomassa.
Blogi meidän 2010 syksyllä Virosta ostetusta mökistä ja lähinnä sen kunnostamisesta omaksi Pesäksi. Projektissa osallistu koko meidän uusperhe, jossa 5 lasta, Virosta kotoisin oleva, lähes suomalaistunut äiti-ihminen ja suomalainen Mies.
Maailmalla pyörähtänyt, keväällä 2009 maisterisnaiseksi valmistunut ja takaisin kotoisaan Turkuun palannut nuori yrittäjän alku kirjoittaa elämästään, kodistaan ja matkoistaan. Ei tule toimeen ilman musiikkia, mäkkiä ja internetiä. Brysselin aikana reissasi ympäri Eurooppaa niin paljon kuin pystyi, siitä voit lukea tarinoita Brysseliin -blogista. Kuolleet kalat eli Only dead fish go with the flow -blogi päivittyy nyt. Työn alla myös S/Y Dolphin Dancen blogi - olemme lähdössä Norjaan purjehtimaan kesällä 2011!
Sisustus-ja remonttiblogi. Tiukkaa työtä haaveilla ja unelmilla maustettuna.
elämää ja unelmia maalla rintamamiestalossa
Paikka kodin kunnostajille. Meiltä löydät Verhoomo Valkoruusun, Maalaus- ja entisöintiverstaan sekä Otetta Oy:n remontoijat. Toimimme vanhaa kunnioittaen, persoonallisesti ja iloisesti. Puodista löytyy laaja verhoilukangasmallisto, aineita ja tarvikkeita huonekalujen kunnostukseen, Tapettitalon tapetit, sekä kunnostettuja huonekaluja.