Avainsanaan kuuluu 73 blogia.
Ruotsissa oikeustieteitä opiskeleva kirpputoreihin hurahtanut parikyppinen kirjoittaa Ruotsissa opiskelusta ja asumisesta sekä harrastuksistaan (kirpparit, kuntoilu ja seikkailut). Tavoitteena on tulla paremmaksi valokuvaajaksi, sujuvammaksi ruotsinpuhujaksi sekä vastuulliseksi kansalaiseksi.
Erasmusvaihtarina Ljublanassa keväällä 2012
Bussilla Bangkokiin - seitsemässä viikossa toiselle puolelle palloa. Reitti vie Venäjän, Kazakstanin, Kiinan ja Laosin läpi tarunomaiseen Thaimaahan. Pikavuoro Bangkokiin -blogi seuraa matkaa aina suunnittelusta perille saakka.
I travelled to Argentina to figure out if the grass is always greener on the otherside. This blog is all about my life here.
Reppureissut, lenkkarit, tanssi, musiikki ja kaikki muu tärkeä
20-vuotias lukion päättänyt tyttö, joka päätti koulunpenkin sijaan istuuntua lentokoneeseen ja suunnata maailmalle. Aikaisemmissa postauksissa surffailua Marokossa sekä reppureissailua että festarointia Australiassa. Luvassa seikkailua, eksymistä, fiilistelyä, biletystä, havannoimista ja ajatuksia itsestä sekä ympäröivästä maailmasta. Coming up: Heinäkuussa Interrail Euroopassa !
Reissuesan matkakertomuksia, matkakuvia ja -videoita, varsinkin Itä-Euroopasta, Aasiasta ja Etelä-Amerikasta. Käytyjä maita on kertynyt 45 kpl.
Venäjällä asuvan Suomalaisen lääketieteen opiskelijan ajatuksia Pohjolan Venetsiasta (Pietarista) Käsittelen blogissani kulttuuria, venäläisiä tapoja, lääketiedettä ja kaikkea mikä kummastuttaa ja oudoksuttaa pientä kulkijaa suuressa maassa.
Muutaman vuoden yli 20-vuotiaan metsäylioppilastytön ajatuksia elämästä, tanssista, kuvaamisesta ja näyttelemisestäkin - melko sekalainen setti siis. Tervetuloa!
Kertomus elämästä ainaisen kaukokaipuun kourissa. Tarinoita matkoista – menneistä ja tulevista, koetuista ja kuvitelluista, onnistuneista sekä niistä, jotka eivät aivan menneet niin kuin piti, mutta tulivatpahan tehtyä kuitenkin.
Kaikkea kävelystä
Elämän vivahteita, hetkessä elämistä ja maailmaan tutustumista. 27-vuotias nainen ihmettelee elämää askel askeleelta. Kirjoituspaikka vaihtelee, alunperin tämä oli matkapäiväkirja ja tapa pitää yhteyttä Suomeen. Nyt asustelen taas Suomessa ja blogi kulkee mukana arkipäivän elämässä.
Tule mukaan kreikkalaistunnelmiin! Matkakokemuksia, kuvia, musaa - niin, kaikkea mitä Kreikan lomalla vastaan tulee.
Päiväkirja tyyppinen blogi nuoren miehen elämästä joka ei halua edes räpäyttää silmiä ettei jotain hienoa mene ohi tämän lyhen elämän aikana... Rakkaus vaatteita, kenkiä ja matkustelua kohtaa tulee esiin vahvasti blogin sisällössä. Tervetuloa mukaan!!
Suomalaisen kirjoittama englanninkielinen blogi, jossa on tarinantynkiä, sattumuksia ja tapahtumia eli 'matkamuistoja' milloin mistäkin.
Kurkistus kulissien taakse. Sensuroimatonta tarinaa nuoren miehen elämästä Indonesian paratiisisaarella, Balilla. Blogi käsittelee kaikkea mitä ympärilläni näen. Sensuuri ei kuulu sanavarastooni, vaan tarinat kerrotaan kuten ne ovat ja mahdollisuuksien mukaan vahvasti provosoiden. Lue, kehu, hauku.
-- Olipa kerran sisko ja sen sisko. Kaikessa hha viisaudessaan siskot päättivät avata hhe viisaiden mieliensä sisällön koko kansan luettavaksi. Spooky. LIFE-STYLE-BLOG, vilmalina kiittää heti kun kommentoit --
blogi valokuvaajan matkasta matkalle Keniaan elämään, seuraamaan ja tallentamaan villiä luontoa.