Parhautta
Blogia kirjoittaa Lissu, 3-kymppinen designin parissa työskentelevä helsinkiläinen. Blogin sisältö seikkailee designin, ilmiöiden ja reissujen parissa. Lissu kirjoittaa omasta elämästään ja asioista, joista on kiinnostunut.
Avainsanaan kuuluu 193 blogia.
Blogia kirjoittaa Lissu, 3-kymppinen designin parissa työskentelevä helsinkiläinen. Blogin sisältö seikkailee designin, ilmiöiden ja reissujen parissa. Lissu kirjoittaa omasta elämästään ja asioista, joista on kiinnostunut.
Pienessä punaisessa keittokomerossa häärää helsinkiläinen pariskunta kokeillen uutta, maistellen, arvioiden ja kokaten vanhoja suosikkeja. Ruokaohjeiden lisäksi mukaan eksyy muutakin ruoka-aiheista jutustelua juoma- ja ravintola-arvioihin sekä drinkkivinkkeihin saakka.
Olen 24-vuotias luokanope-opiskelija ja promootiomyyjä, jonka intohimohin kuuluvat sisustus ja muoti. Yhdistelen sisustuksessa uutta ja vanhaa, ja kodissani sovussa keskenään ovat niin design-huonekalut kuin kirppikseltä löydetyt aarteet. Rakastan tarkkaan harkittuja yksityiskohtia, pitkiä kävelylenkkejä, kaupunkilomia, elokuvia, punaviiniä ja kissoja. Hieman pilkettä pitää aina olla silmäkulmassa - niin sisustuksessa kuin elämässä muutenkin. Olen asunut koko ikäni Turussa. Tällä hetkellä asun keskustan tuntumassa, lähellä jokirantaa ja yliopistoa. Kun jotakin jännää tapahtuu Turussa, kirjoitan varmasti siitä myös blogissani. Blogistani tulet löytämään myös ravintola-, kahvila-, ja baariarvosteluja, sillä rakastan hyvää ruokaa ja bileitä! Tervetuloa mukaan!
Korealaista ruokaa suomeksi
Kolmekymppinen kuluttaja kehuu ja sättii itse hyväksi tai pohjattoman huonoksi kokemiaan asioita, olivat ne sitten mitä tahansa.
Antaumuksella ruoasta ja ravintoloista, jupinaa ja pari hyvää sanaa (digi)TV:stä, Mac-hehkutusta, valitusta palveluiden heikkoudesta.
Kokkausta vieroksuva kasvissyöjä syö ravintoloissa ja kommentoi kokemuksiaan ravintoloiden kasvisruokatarjonnasta, kasvissyöjien saamasta asiakaspalvelusta, kasvissyönnistä yleensä sekä myös viineistä ja hyvästä elämästä.
Elamaa New Yorkin Long Islandilla. Maisemia, ravintoloita ja elamyksia.
Ruokablogi, joka toimii Tehtaan Takuulla(tm)
Parilla kertoo erään baarimaijan elämästä tiskin molemmilta puolilta.
Tämä blogi kertoo ja arvioi turunseudun ravintoloista. Pää-asiallisesti lounas ravintoloista, mutta joukkoon mahtuu myös alacarte ravintoloita ja muita pieniä kahviloita , joissa saa vatsansa täyteen.
Blogi aidon ruoan puolesta, protesti margariineja valmismarinadeja kohtaan, toive saada hyvää ruokaa ja hyvää palvelua ravintoloista.
Hey reader, you've fallen down a rabbit hole. It's no Wonderland you've landed in, but a fairly crooked place nonetheless; the Helsinki of a curious girl who works in the culture industry, is currently 24 years old and has a thing about octopi. This account teeters precariously between fairy-tale and real life. What you're likely to encounter here are strange little notes about things i like, which include Bar Loose, cupcakes, live music, Cthulhu, life in the city, a Pink Ukulele, tattoos, veggie food, Tiger Army, certain people and all bearded ladies. And some other stuff too. If any of the above things strike your fancy, do join the tea party.
Reseptejä, löytöjä, kokemuksia. Kasvispainotteista ruokaa kahdesta keittiöistä.
Reseptejä, joilla on tarina. Ruokia, joita kokataan hyvien ystävien kanssa, nautitaan kikatellen, ahmitaan valtavaan nälkään, ruokaa, joka inspiroi, laulattaa, naurattaa. Taatusti moneen kertaan testattuja ihania reseptejä.
Kuvauksia onnekkaasta elämästä. Blogi rakentuu arjen hetkistä, matkustamisen riemusta ja yhteiskunnallisista pohdinnoista. Syyskuun alussa blogi lentää yliopistovaihtoon Madridiin puoleksi vuodeksi, jolloin aiheet muuttuvat matkustelua ja espanjalaista elämää käsitteleviksi.
Ruumiin- ja hengenravintoa. Rajakokemuksia. Nyt uutta Suomessa.
Ruokaa, juomaa ja elämää niiden ympärillä. Herkullisimmat matkat ja ravintolat sekä omien keittiö-kokeiluiden tulokset.
Blogi kertoo unelma viikonlopusta, joka sisältää: Sinkku elämää, muotia, tuoreita mansikoita, compoltitaneja, auringonottoa ja ravintolaillallisia ja ystävien hyvää seuraa :)
Kulinarsisti tykkää syödä myös ulkona. Ja ammattilaisena on hyvä arvostella muiden tekemisiä. Suosikkiravintolaa etsimässä.