Odotan odotan, että tapahtuis jotain
26-vuotiaan tuoreen rouvan blogi vauvakuumeesta ja raskauden odottelusta.
Avainsanaan kuuluu 42 blogia.
26-vuotiaan tuoreen rouvan blogi vauvakuumeesta ja raskauden odottelusta.
Nuoren parin toive ja haave omasta lapsesta.
Hiuskarvan verran yli 3-kymppinen oman elämänsä sankaritar haaveilee vimmatusti vauvasta ja työpaikasta yhtä aikaa. Kumpi tärppää ensin, rakkauden hedelmä vai unelmaduuni?
Blogini kertoo nuoren naisen sinkkuelämästä ja mieskuvioista. Mukana on salainen haave tulla äidiksi-vaikka sitten yksin.
Alfanaaras, supervaimoke ja 2011 syntyneen lapsen äiti. Sisältää vakavalaatuista vauvakuumeilua ja vauvan yrittämistä.
20-vuotias neito haaveilee miehensä kanssa vauvasta. Haikaralle annettu tilaus tammikuussa 2012, katsotaan milloin se menee perille!
Kolmekymppinen naimisissa oleva naisihminen mietiskelee raskautta ja sitä "oikeaa" aikaa aloittaa vauvatehtailut! Än yyy tee nyt vai vasta kohta?
Omasta pienokaisesta haaveileva nainen kirjoittaa vauvahaaveista ja arkisistakin asioista.
Kahden lapsen äiti toivoo vauvahaavemerkintöjensä muuttuvan pian raskauspäiväkirjaksi.
Lapsettomuuden ja hormonihoitojen päätteeksi saimme luomuplussan. Keskenmenoja taustalla ja paniikki nostaa päätään nytkin. Mitä jos tämäkin viedään meiltä pois? Pidän blogin avulla raskauspäiväkirjaa ja puran tuntojani. Ehkä löydän myös samassa tilanteessa olevia lukijoita?
Blogissa käsitellään raskautta ja avioliittoa huumorin avulla ja ihan kaikkia asioita niin kuoleman vakavasti ottamatta. Kirjoittajana 23.v nainen Helsingistä.
Meillä on jo yksi lapsi, mutta me tahdottaisiin toinen. Miten kauan tätä jouduu oikein yrittämään?!
Kun on aika uskaltaa yrittää uudestaan. Menetimme esikoisemme perinnölliselle sairaudelle ja nyt olemme valmiita kohti uutta yritystä. Toiveissa on raskaus ja että vauvamme säästyisi tuolta sairaudelta. Suurin haaveemme on, että saisimme pitkän odotuksen jälkeen viedä pienen nyytin kotiimme.
3 lapsen äidin haaveilua neljännestä ruususuusta. Niin vaaleanpunaisia haaveita kuin myös surullisempisävyisiä kokemuksia. Kaikkea elämään kuuluvaa. tervetuloa vieraisille!
Vauvakuumeilua ja odotuksen odotusta. Pienelle on siis annettu lupa tulla, mutta häntä odotellaan edelleen...
Hiuskarvan verran yli 3-kymppinen oman elämänsä sankaritar haaveilee vimmatusti vauvasta ja omakotitalosta. Kumpi tipahtaa syliin ensin, rakkauden hedelmä vai unelmakämppä?
Vauvavietin vietävänä on suorasanainen blogi siitä, kuinka nainen, joka ei koskaan ole pitänyt itseään äitityyppinä, haluaakin yhtäkkiä tulla raskaaksi.