Minulla on salaisuus
Plussaa odotellen
Avainsanaan kuuluu 411 blogia.
Plussaa odotellen
Nuori nainen vaasasta! asuu avoliitossa
Elämä oli stabiloitumassa normaaliksi kolmen hengen perhearjeksi, kun maailmankaikkeus päätti sotkea pakan toisella lapsella. Töihin paluuta, selviytymistä yksivuotiaan kaalinpään kanssa ja hermojen repimistä. Ja sitä raskautta kanssa.
Rouva Korpi haluaa toisen lapsen. Projekti on alkanut. Miten se sitten onnistuukaan.
IpanaPipana kertoilee elämästään äitinsä kohdussa.
Yllättävän, mutta ah niin toivotun raskauden etenemistä ja äitiyden odottelua.
Päiväkirjanomaisia merkintöjä elämästäni, minun henkilökohtainen terapiani ja tapani käsitellä asioita, joita oli vaikea ymmärtää silloin kun ne tapahtuivat. Jotta oppisin ymmärtämään, unohtamaan ja antamaan anteeksi.
Pohdintoja raskaudesta ja synnytyksestä
Anu Kuronen on entinen toimittaja ja pr-konsultti. Nyt Anu on mammavapaalla heinäkuussa 2009 syntyneen Oona-vauvan kanssa. Blogissa Anu taivastelee vauva-arjen ihanuutta ja kamaluutta. Välillä myös testaillaan palleroiden kuumimpia uutuuksia.
Lapsihaaveista yrityksen ja erehdyksen kautta odottajaksi! Noin kaksvitonen opiskelijarouva pitää kirjaa esikoisen odotusajasta, toisinaan sivupoluille hairahtuen.
Kolmekymmentävuotta elämää takana. Vihdoin olen löytänyt rinnalleni ihmisen, jonka kanssa haluan elämäni jakaa ja jonka kanssa haluan lapsia, tai ainakin lapsen. Oman. Biologisen. Kaikki ei kuitenkaan ole sujunut, niin kuin toivoin, ehkä ennemmin niin kuin pelkäsin. Mitään selvää syytä lapsettomuuteen ei ole löytynyt. Kauanko vielä pitää odottaa? Tuleeko minusta ikinä äitiä?
Helsingistä 2010 Lahteen muuttanut 09/10 kolmilapsinen perhe (+isä, äiti ja koira sekä pari mummoa ja vaaria). Steiner-koulun käyneet tiukkisvanhemmat ja suvereeni citykoira koittavat pysyä 04/07, 02/09 ja 09/10 syntyneiden lasten perässä. Pulinaa ja kantavaa älämölöä Lahden torin reunalta.
Blogeilua nuoren naisen elämästä. Kuntoilua, juomista, juhlaa, työtä, vauvakuumetta joka johti plussaan 8/11
Selviämistä, kun maailma jättää arpensa... Ensin kirkuvan punaisina ja kipeinä. Myöhemmin ne jäävät hennoiksi juoviksi, kuin hopeisiksi joiksi iholle. Hopeisia mietteitä ja pilvien hopeareunusten etsintää.
Ihan liian kauan aikaa kotirouvana sievistelleen naisen diipadaapaa ja ajatuksia siitä millaista on elää kaukana Pohjolasta, odottaa vauvaa, olla äiti ja rakastaa koiriaan ja miestään ihan mahottoman paljon. Eli. Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä. Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.
Tämä blogi sulkeutuu 27.5, uusi osoite on http://onnenodotus.blogspot.com/
Tasapainoilua arjen pienten sekä suurten ilojen ja surujen keskellä. Päällimmäisenä blogin perustamiseen johtaneena ajatuksena on toive omasta lapsesta. Haave on nyt askeleen lähempänä toteutumista, laskettu aika on lokakuussa 2012. Tänne on tarkoitus purkaa kaikki mielessä vellova. Se, mitä ei voi tai tohdi huutaa ääneen. Kirjoittajana kolmeakymppiä lähestyvä Kahlaajatyttö.
Häiriöalttius, eli erään naisen elämä ja teot. Satunnaista jahkailua työn ja kahden uuden elämän suhteen. Miten käy, kun esikoisen ja toisen tulokkaan väliin jää vain hiukan yli vuosi?
Blogi nuoren naisen, vaimon ja tulevan äidin elämästä ja pohdinnoista, elämän kultahipuista.