La Vida De Dzii
Dziin elämää Barcelonassa. Samassa taloudessa asuvat venezuelalainen aviomies ja masussa kasvava pieni tyttö.:)
Avainsanaan kuuluu 411 blogia.
Dziin elämää Barcelonassa. Samassa taloudessa asuvat venezuelalainen aviomies ja masussa kasvava pieni tyttö.:)
Entinen kantakaupungin kreisibailaaja, joka kusitikun kahden viivan täysyllättämänä lähiöityi. Elämänmuutos oman napanöyhtän pyörittelijästä mutsiksi oli nihkeää kuin vaipanvaihto junan vessassa. Minime päätti tulla rytinällä maailmaan 3.1.2012, reilua kuukautta ennen laskettua aikaa. Nykyään mutsin ei enää ihan joka päivä tee mieli heittäytyä kaupan karkkihyllyn eteen itkupotkuraivareille.
Mitä tapahtuu kun soittaa Väestöliittoon ja haluaa antaa jollekin mahdollisuuden olla perhe? 35-vuotiaan, lapsettoman luovuttajan matkakertomus. Päivästä yksi, eteenpäin. Mitä projektista tulee, vai tuleeko? - Miltä tuntuu?
Parikymppinen tyttö ryyppäsi, deittaili ja opiskeli parisuhdeviidakossa sinkkuna. Sitten se rakastui pää kolmantena jalkana ja nyt se kasvattaa yhdessä Mussunsa kanssa rekkamiehen pesupallomahaa, jonka pitäisi räjähtää kesällä 2012. Kuinka tässä näin kävi ja miten tässä vielä käy?
Nuoren naisen haaveita perheestä, johon kuuluisi muitakin kuin vaimo, mies ja kaksi koiraa. Lapsettomuuden jälkeen varovasti iloitaan alkaneesta kaksosraskaudesta.
Nuori lapseton nainen kertoo lapsettomuuden kirouksesta ja onnen odotuksesta. Tätä blogia ei enää päivitetä, mutta suurin osa kirjoituksista on ajattomia ja siten myös näin jälkikäteen luettavia.
Kestovaippailusta, vauvanodotuksesta, vauva-arjesta, lapsiperheen elämästä, raskauden aikaisesta ja jälkeisestä liikunnasta, painonhallinnasta, ruokavaliosta, käsitöistä ja käsi- sekä taideharrastuksista. Onnellisesta tavallisesta elämästä.
Kirjoituksiani naisena olemisesta, äidiksi kasvamisesta, ihmissuhteista ja uskosta. Lauluja elämästä.
Raskaushormonien huurruttaman pään selkiyttämiseksi syntyi blogi.
Olen 22-vuotias porvoolainen nainen, vaimo ja pienen 9/11 syntyneen pojan äiti, joka kirjoittelee arkipäivän metkuista, kauneudesta, kuntoilusta ja ihan vain elämästä naisen silmin :)
Elämää kastanjapuiden alla miehen, pienen tytön ja 2 koiran kanssa ikuisen remontin keskellä. Lapsiperheen arkea, kodin remontointia sekä sisustamista.
Moikka. tässä olisi blogi 17 vuotiaan nuoren naisen odotus ajasta ja myöhemmin ajastani vauvankanssa. Olisi kiva saada lukioita ja mielipiteitä. :)
Pajatusta elämän vääryydestä ja nykyisestä arjesta aina kosmetiikkaan, musiikkiin, haaveisiin sekä pienissä määrin myös vaatteisiin. Mukana kulkee vahvasti myös elokuussa syntyvä nyytti nro 1
Hilkun alle kolmekymppinen nainen kirjoittaa muuttuvasta arjestaan. Listalla ovat uusi aviomies, maailmaan tulossa oleva vauva, liian pieni asunto, oma tavarataivas, elokuvat, kirjat, ruoka, muu ihanuus ja sähläys.
Blogi kertoo parikymppisen nuoren naisen elämästä, esikoisen odotuksesta ja perus arjesta, sekä siinä tapahtuvista muutoksista. Mukana pyörii, avomies, perhe, ystävät ja lemmikit.
22-vuotias tuleva mamma joka mielestään elää jännittävää elämää, eli normaalia arkea. Hyvät ja huonot päivät, ilot ja surut. Mietteitä odotuksesta, kodista, kauneudesta ja ihan vaan elämästä.
Yhteiskunnan ja miehensä loinen ruotii elämäänsä toinen loinen vatsassa.