Isäksi, päivä kerrallaan
Yritän päivittää ajatuksia isäksi tulemisesta.
Avainsanaan kuuluu 411 blogia.
Yritän päivittää ajatuksia isäksi tulemisesta.
Isän fiilistelyjä raskausaikana ja raskauden jälkeen.
Parikymppinen tyttö ryyppäsi, deittaili ja opiskeli parisuhdeviidakossa sinkkuna. Sitten se rakastui pää kolmantena jalkana ja nyt se kasvattaa yhdessä Mussunsa kanssa rekkamiehen pesupallomahaa, jonka pitäisi räjähtää kesällä 2012. Kuinka tässä näin kävi ja miten tässä vielä käy?
Elämäniloa ja estetiikkaa, löytöretkiä ja uusia näköaloja.
30 ikävuoden paremmalla puolella olevan odottajan päiväkirja. Toukka luvattu saapuvaksi tammikuussa 2011.
Hyrsky Myrskysen lisääntymissuunnitelma - tarkoitettu omaksi päiväkirjaksi ja mahdollisesti vertaistuen saamiseksi.
Pienen pojan äidin elämää :) Asiaa laidasta laitaan; vaatteista ruoanlaittoon ja vauva-arkeen. Myös raskausjuttuja, toisen lapsen la 17.4
23-vuotias valmistuva sosionomi + lastentarhanopettaja ja 6.7.2011 syntyneen pienen tytön äiti. Kirjoittelen vauva-arjestamme, ensi kesän hääsuunnitelmista ja kaikesta muusta elämän varrella.
25v vauvahaaveilee ja odottelee ensimmäistä plussaansa
Tässä taas yksi raskausblogi. Niitähän on jo vino pino? Tämä ei olekaan ihan tavallinen raskaus, minusta tulee yksinhuoltaja. Tulehan lukemaan niin tiedät enemmän missä mennään ! :)
Entisen Irlanti-työläisen ja teekkarin nykyinen vauvablogi tulevan isän silmin.
Haihatteleva unelmoija, hetkessä elävä toisinaan kyynisyyteen sekä murehtimiseen taipuvainen Pesupähkinä ja jalat maassa kepposteleva rauhallisuuden perikuva Pesupallo odottavat toivottua joululahjaa.
Maalaismaisemiin muuttanut kotiäiti kirjoittelee arjestaan ja perhe-elämästään. Vuosi 2012 tuo tullessaan myös talonrakennusta ja vauvan odotusta. Vastapainoksi pintaliitoa kaiken kauniin parissa, ja jos aikaa jää, harrastaa mitä inspiraatio mukanaan tuo.
Kertoo 19 vuotiaasta äidistä joka rakastaa biletystä sekä tietysti omaa aviomiestään ja lastaan. Rankan elämän kokenut tyttönen.
Kotiäidin kokkailua ja leivontaa
"Voiko jotain noin kaunista ollakaan?" Äiti ihmettelee pientä täydellistä tytärtään. Toista täydellistä odotetaan syntyväksi heinäkuussa. Joten kasvava maha ja sen asukas varastavat suuren osan ajatuksista. Palasia meidän kolmen (pian neljän) elämästä. Muistoksi.
35 vuotias taaperon ja vauvan äiti kertoo omasta ja perheen elämästä. Välillä leipomuksia, käsitöitä, valokuvia...mitä mieleen sattuu:)
Tarina siitä, miten lapsen kuoleman jälkeen elämä nostaa jaloilleen uuden raskauden myötä. Samalla tarina saa myös sivujuonteen, kun samaan syssyyn yhdistetään vielä rakennusprojekti... Luvassa siis kipeitä ja kauniita muistoja, haaveita ja toiveita sekä iloa ja hermojen kiristymistä rakennusprojektin edetessä.
Nörtähtävän marttaihmisen sekatavarablogi, julkinen muistikirja ja varaventtiili. Pienen mittakaavan vuokrakämppäkotoilua, insinöörien (ison ja pienen) kanssa elämistä ja yleistä nörtteilyä.
16 vuotias nuori nainen kertoo raskausajasta alusta loppuun