Enkelin jälkeen
28-vuotiaan äidin mietteitä elämästä ja raskaudesta kohtukuoleman jälkeen.
Avainsanaan kuuluu 411 blogia.
28-vuotiaan äidin mietteitä elämästä ja raskaudesta kohtukuoleman jälkeen.
Ensimmäistä kertaa raskaana. Ajatuksia, mielen myllerryksiä ja muuta asiaan kuuluvaa.
Julkaisukelvottomia ajatuksia vanhemmuudesta, äitiydestä, perheestä ja elämästä.
Tuuli miettii miten tullaan äidiksi +30 ikäisenä? Esikoispoika syntyi 25.12.2009.
Esikoinen tulee. Olenko valmis? Odottajan päiväkirja siitä päivästä alkaen, kun raskaustesti näytti plussaa.
Soljumista ensiraskauden pyörteissä pienen paniikinsekaisin (mutta onnellisin) tuntein. Plussa saatu 18.10.2011.
Nuori opiskelijanainen odottaa ensimmäistään, tervetulleeksi toivotettua yllätyslasta. Raskauden ja odotuksen lisäksi käsittelyssä odottajan mielenterveys sekä epäydinperheen vanhemmuus. Plussattu 1.12, tyyppiä odotellaan kesälle 2012. Saattaa sisältää suorasukaisuutta, pientä provosointia sekä tummaa huumoria.
Täällä blogissa kirjoittelee 26-vuotias rouva, jolla on ollut miehensä kanssa kesäkuusta 2010 asti haave saada lisäystä perheeseensä. Syksyllä todettu PCO kuitenkin pidensi hieman toiveen toteutumista. Clomifen hoidon avulla, saimme vihdoin kaksi viivaa testiin ja nyt siis vain odotellaan toivottavasti lokakuuhun asti! Blogi sisältää siis kaikenlaista höpötystä vauvakuumeesta, vauvan odotuksesta, omista tuntemuksista sekä muutenkin kaikkea elämään liittyvää asiaa.. Tervetuloa seurailemaan!
Lapsihaaveista yrityksen ja erehdyksen kautta odottajaksi! Noin kaksvitonen opiskelijarouva pitää kirjaa esikoisen odotusajasta, toisinaan sivupoluille hairahtuen.
Nuoren naisen vauvahaaveita ja elämää yleensä. Plussa saatu 2/2012. Nyt jännätään meneekö kaikki hyvin ja saadaanko käärö syliin ensi syksynä.
Kolmekymppisen amputaation kokeneen naisen elämää kahden kissan ja miehekkeen kanssa.
30+ nainen joka on naimisissa ja aivan hirrmuisen kaikkinielevän vauvakuumeen kourissa! Yritys polkaistiin käyntiin kesäkuussa 2010 ja raskautta odotettiin innolla 9 kuukautta kunnes vihdoin IVF-hoidon avulla tärppäsi. Laskettu aika 12.12. jolloin maailmaan putkahtaa meidän hartaasti odotettu Sintti! Mukana tunteita laidasta laitaan, pettymyksiä, uusia nousuja ja intoilua vauvateeman ympärillä :)
Häiriöalttius, eli erään naisen elämä ja teot. Satunnaista jahkailua työn ja kahden uuden elämän suhteen. Miten käy, kun esikoisen ja toisen tulokkaan väliin jää vain hiukan yli vuosi?
Kun kaukosuhde päättyy ja yhteinen arki alkaa. Takana pari yhteistä vuotta Suomessa, edessä koko loppuelämä Yhdysvalloissa.
Kettu odottaa poikasta ja hautoo ajatuksia äideistä, lapsista ja hyökkäävistä puumista.
Vuonna 2012 saamme vauvan, menemme naimisiin ja minä valmistun ammattiin - tämä juuri tuossa ei-niin-kristillisessä järjestyksessä. Kuluva vuosi on siis elämäni mullistavin ja siksi tämän blogin aiheena.
Syömishäiriö- ja masennustaustainen nuori nainen kamppailee ensimmäisen raskauden aiheuttamien elämänmuutosten parissa. On tunteiden ääripäitä ja kehonkuvan muutoksia, suuria sanoja ja suurta rakkautta. Toisinaan hymyilyttää ja toisinaan itkettää.
Kertoo 19 vuotiaasta äidistä joka rakastaa biletystä sekä tietysti omaa aviomiestään ja lastaan. Rankan elämän kokenut tyttönen.
Elämällä olikin toisenlainen suunnitelma meidän perheen varalle kuin luulimme. Esikoinen sairastui leukemiaan ja tällä hetkellä ovat hoidot kesken. Arkeamme värittää myös hänen kehitysvamma, joka näkyy eri muodoissa arjessamme. Usein miten emme sitä kuitenkaan edes muista. Tänä vuonna odotamme myös perheenlisäystä. Moninaisia tunteita on tämä raskaus kerennyt jo herättää. Kaiken tämän keskellä äiti yrittää toipua omasta masennuksestaan. Nyt jo onneksi ollen pitkällä tuolla paranemisen tiellä.