Odotusta ilmassa
Blogi ensimmäisen lapsen odotuksesta. Laskettuaika toukokuussa 2011.
Avainsanaan kuuluu 411 blogia.
Blogi ensimmäisen lapsen odotuksesta. Laskettuaika toukokuussa 2011.
35v & täydellinen elämä, jota saapuu maustamaan uutinen vauvasta. Sosiaalisten suhteiden salajuonia ja uuteen tilanteeseen sopeutumista. Ja vinkit alkoholittomista juotavista viineistä tänne heti!
Iso E - itse kirjoitaja 22-vuotias kotona hengaileva äiti ja puudelinkasvattaja joka oppii joka päivä uutta. Pikku E - 10/2010 syntynyt pikkuneiti vauvanen joka piinaa äitiään ja kanssaelläviä karvakasoja.
Tällä hetkellä blogissa on enimmäkseen kirjoituksia elämästäni Alankomaissa sekä raskaudestani. Kirjoittelen kuitenkin myös muistakin aiheista, jos siltä tuntuu.
Mitä tapahtuu kun kohta 3- kymppinen kahden lapsen äiti pääsee purkamaan tuntojaan netissä? Eli kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mitä nyt elämässä voi tapahtuakkaan?
Nuoren naisen haaveita perheestä, johon kuuluisi muitakin kuin vaimo, mies ja kaksi koiraa. Lapsettomuuden jälkeen varovasti iloitaan alkaneesta kaksosraskaudesta.
Syksy 2010- kevät 2011 keskittyy kolmannen lapsen odotukseen, tuntemuksiin raskauden aikana ja juttuihin mitä tulee mieleen.
27-vuotiaan tyttösen blogi. Käsitöitä, elukoita ja vauvajuttuja.
"Esikoinen tulee, ota koppi!" Elämää ja ilonkiljahduksia!
Kuten blogin otsikko kertoo, luonnolle on nyt annettu mahdollisuus. Tähtäimessä synnyttää samana vuonna, kun täytän 30. Ensimmäinen yritys päättyi keskenmenoon. Parhaillaan toinen yritys vetämässä.
"Voiko jotain noin kaunista ollakaan?" Äiti ihmettelee pientä täydellistä tytärtään. Toista täydellistä odotetaan syntyväksi heinäkuussa. Joten kasvava maha ja sen asukas varastavat suuren osan ajatuksista. Palasia meidän kolmen (pian neljän) elämästä. Muistoksi.
Yllätysraskauden seuranta muuttui pikkuninjan ylläpidon raportoinniksi toukokuun puolivälin paikkeilla.
Odotusajan blogi. Masuasukin laskettu aika 22.2.2010
En mammablogg om glädje, frustration och tristess. Men mest glädje. Bloggade tidigare under detknakarimagen.blogspot.com.
Pieni ihmeemme on vihdoinkin matkalla. Laskettu aika 13.12.
Syömishäiriö- ja masennustaustainen nuori nainen kamppailee ensimmäisen raskauden aiheuttamien elämänmuutosten parissa. On tunteiden ääripäitä ja kehonkuvan muutoksia, suuria sanoja ja suurta rakkautta. Toisinaan hymyilyttää ja toisinaan itkettää.
Nuoren kasvissyöjä äidin odotuksesta, äitiydestä, ekoilusta,arjesta ja yrityksistä tehdä maailmasta hiukan parempi paikka.
Kolmikymppinen odottaa esikoista. Mies kans. LA 17.4.2010. Varoitus: kirjoittajan varsin omalaatuinen huumorinkukka saattaa kukkia satunnaisesti raskaudesta huolimatta. Valitettavasti.
Työssä käyvän yhden lapsen äidin rehellistä puhetta raskausajasta, synnyttämisestä, vauvan kanssa olosta ja äitiydestä. Oma näkemykseni siitä, mitä äitimyyttien taakse todella kätkeytyy ja miten asiat ovat raskaana ollessa ja oman jälkikasvun vanhempana. Kirjoitan tätä blogia hitaasti, joten pyydän kärsivällisyyttä lukijoiltani.